Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitä Lepomäki vihjaa kirjoittaessaan, ettei hänellä ole tulevaisuutta puolueessa? – lupaa kertoa vasta huomenna

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki (vas.) ja silloinen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb keskustelemassa vuoden 2016 huhtikuussa.

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) palaa huomenna julkaistavassa 700-sivuisessa kirjassaan Vapauden voitto (Otava) vuoden 2016 tapahtumiin, jolloin hän lähti haastamaan puheenjohtajakamppailussa puheenjohtaja Alexander Stubbia.

Hän kertoo miettineensä, oliko virhe lähteä haastamaan Stubb.

– Henkilökohtaisen poliittisen uran kannalta kiistatta oli. Joitain asioita olisi voinut jättää sanomatta ja paljon asioita olisi voinut tehdä paremmin. Rajallinen aika, rajalliset resurssit, oma riittämättömyys, kokemattomuus ja silkka osaamattomuus. Näitä olen pyöritellyt. Olen kuitenkin tullut siihen johtopäätökseen, että jos puheenjohtajakilpailuun osallistuminen oli virhe, niin sitten sellainen on ollut myös politiikkaan lähtöni, Lepomäki toteaa.

Hän kertoo pyytäneensä Stubbilta keskustelutuokiota maaliskuussa 2016. Tuolloin spekulaatiot kokoomuksen puheenjohtajakilpailun ympärillä kävivät kuumina.

– Kesällä olisi kokoomuksen puoluekokous. Lehdistössä spekuloitiin, että Alex saisi haastajan. Istuin 22.3. kello 11 kokouksessa Pikkuparlamentin kabinetissa keskustelemassa yhden arvostamani yrittäjän kanssa Suomen tulevaisuudesta. Alex soitti ja pahoittelin vieraalleni, että haluan ottaa puhelun. Alex oli autossa avustajiensa kanssa, ilmeisesti maakuntakierroksella. Kerroin hänelle, että pohdin puheenjohtajuuden tavoittelemista, mutten ollut vielä tehnyt päätöstäni.

– En odottanut riemunkiljahduksia, mutta Alexin tyly vastaus yllätti minut. Myöhemmin Alexin reaktiosta on liikkunut toimittajien piirissä huhuja, joita on ollut vaikea ja turhakin vahvistaa. Alex ei uhkaillut minua. Hän vain totesi, ettei minulla ole sen jälkeen tulevaisuutta puolueessa. Ja kuinka oikeassa hän olikaan, Lepomäki kirjoittaa.

Mitä Lepomäki tarkoittaa sanoessaan ja “kuinka oikeassa hän olikaan”. Onko hän jättämässä kokoomuksen tai politiikan.

Demokraatti tavoitti Lepomäen tänään päivällä puhelimitse. Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa.

– Kommentoin tuota kirjaa vasta huomenna, kun on virallinen julkaisupäivä, Lepomäki toisti.

Kuka keksikään tilataksit?

Media, ensimmäisenä Verkkouutiset, on julkaissut kirjasta juttuja jo tänään, koska se on ilmestynyt jo kirjakauppoihin.

Lepomäki kertoo kirjassaan palanneensa Stubbin kanssa vuoden 2016 tapahtumiin vuotta myöhemmin.

– Alex sanoi tarkoittaneensa sanomisensa ”isälliseksi neuvoksi”. En halua epäillä tätä, ja kuten todettua ennustus piti kutinsa.

Lepomäki kirjoittaa kirjassaan myös, että hänen puheenjohtajaehdokkuutensa tuntui olevan provokaatio myös monelle politiikan toimittajalle.

– Onhan se kieltämättä ennenkuulumatonta, jos politiikan johtotehtäviä voi tavoitella myös sellainen kansanedustaja, jonka eteen puolueen sisäpiiri ei ole levittänyt punaista mattoa. Vaan pikemmin jotain ihan muuta. Äänestäjienhän tämä pitäisi voida päättää, mutta heille annetaan puolueessa varsin vähän valtaa, Lepomäki kirjoittaa.

Tämän jälkeen seuraa mielenkiintoinen sitaatti:

– Valtaa käyttää tilataksiin mahtuva miesporukka, jonka jäsenet ovat pitkälti erityisavustajia, hän kirjoittaa.

Tilataksi-vertaus tuli tunnetuksi, kun kansanedustaja Harry Harkimo käytti sitä 31.3. Savon Sanomien blogissaan. “On nimittäin niin, että Suomen päätöksentekijät mahtuvat tilataksiin”, Harkimo kirjoitti kokoomuksen johtamista kritisoineessa kirjoituksessaan. Tarina ei kerro, onko tilataksi-vertaus alun perin Lepomäen vai Harkimon keksimä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE