Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitä linjaa oikeuskansleri? – Soinin kohua herättäneet aborttikannat joutuvat nyt ensimmäiseen tuleen

Oikeuskansleri antaa tänään ratkaisunsa ulkoministeri Timo Soinin (sin.) aborttikanteluasiassa. Kantelut liittyvät Soinin toukokuiseen Kanadan-virkamatkaan, jonka aikana hän osallistui abortinvastaisen Pro life -liikkeen tilaisuuteen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Katolilainen Soini on perustellut mukanaoloaan muun muassa vakaumuksellaan. Soini on useissa yhteyksissä tuonut esille raskauden keskeytyksiä vastustavat näkemyksensä.

– Osallistuminen kynttilävigiliaan abortin uhrien muistoksi ilmensi vilpitöntä ja aitoa uskonnollista vakaumustani ja uskoani, jotka nauttivat ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden suojaa, on Soini kirjoittanut selvityksessään Oikeuskanslerinvirastolle.

Soini vetoaa myös muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen vuonna 2013 tekemään ratkaisuun, jonka mukaan tuolloin sisäministerinä olleella Päivi Räsäsellä (kd.) oli oikeus puhua vakaumuksensa mukaisesti uskonnollisessa tilaisuudessa. Räsänen osallistui tilaisuuteen vapaa-ajalla.

Soini on myös tuonut esille sen, että hän ei pitänyt Pro life -tilaisuudessa puheenvuoroa eikä hänellä ollut tapahtumassa minkäänlaista roolia.

Julkisoikeuden professori Juha Lavapuro Turun yliopistosta arvioi elokuussa STT:lle, että Räsäsen ja Soinin tilanteet ovat olleet erilaisia jo eri ministeripestienkin takia.

– Virkamatkalla ollut ulkoministeri on aivan eri asemassa kuin lomalla ollut sisäministeri, tietenkin. Ulkoministeri Soini on ulkoministeri Soini virkamatkalla ollessaan, ei yksityishenkilö, Lavapuro sanoi tuolloin.

Lisää aiheesta

Epäluottamusäänestys edessä.

SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmät aikovat esittää epäluottamuslauseen ulkoministerille hänen aborttikannanottojensa vuoksi. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät ole mukana.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ilmoitti näkemyksenään aiemmin tässä kuussa, että Soini on toiminut ulkoministerinä toistuvasti naisten oikeuksia vastaan. Naisten oikeudet ovat Lindtmanin mukaan keskeinen ihmisoikeuskysymys ja tärkeä osa Suomen ulkopoliittista linjaa.

– Maailmassa, jossa naisten oikeuksia yhä enemmän haastetaan, ei ole oikein, että Suomen ulkoministeri toimii vastoin Suomen yhteistä ulkopoliittista linjaa, Lindtman sanoi runsas viikko sitten.

Eduskunnan äänestysaikataulu on parhaillaan selvittelyn alla.

Yksittäisten ministerien saamat epäluottamuslauseet ovat olleet Suomessa harvinaisia. Niitä on ollut tiettävästi kaksi: ulkoministeri Rudolf Holsti vuonna 1922 ja sisäministeri Yrjö Leino vuonna 1948. Holsti sai epäluottamuslauseen allekirjoitettuaan Puolan ja Baltian maiden kanssa sopimuksen maiden yhteisestä ulkopolitiikasta. Suomen kommunistisen puolueen Leino sai epäluottamuslauseen Suomen kansalaisten luovuttamisesta valvontakomissiolle, joka vei luovutetut vankileireille Neuvostoliittoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE