Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitä Nato tekisi, jos Suomeen kohdistuisi sotilaallinen hyökkäys? Näin vastaa Jens Stoltenberg: “Totta kai on eroa sillä, onko Naton jäsen vai ei”

Lehtikuva

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vierailee tänään Suomessa. Hänen mukanaan Suomeen saapui Nato-jäsenmaiden suurlähettiläistä koostuva Pohjois-Atlantin neuvosto.

Rane Aunimo

Demokraatti

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Stoltenberg ja neuvosto tapasivat tänään presidentti Sauli Niinistön Presidentinlinnassa. Stoltenberg ja Niinistö pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden tapaamisen päätteeksi.

Stoltenbergiltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, kuinka Nato toimisi, jos Suomeen kohdistuisi sotilaallinen hyökkäys. Suomi ei ole Naton jäsen, mutta Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusyhteistyöhön vuodesta 1994 alkaen ja Suomi kutsuttiin edistyneenä kumppanimaana mukaan Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöhön vuonna 2014.

Stoltenberg viittasi vastauksessaan Naton ja Suomen yhteistyöhön, mutta muistutti myös, ettei Suomi ole Naton jäsen. Hän huomautti myös, että Nato on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan Itämeren alueella.

– Suomella on myös vahva puolustus ja hyvin varusteltu armeija. Tämä kaikki vaikuttaa meidän turvallisuuteemme ja Suomen turvallisuuteen ja on tärkeää myös Natolle. Mutta totta kai on eroa sillä, onko Naton jäsen vai ei. Viidennen artiklan mukaan hyökkäys jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Tämä ei päde Suomen osalta.

Stoltenberg jatkoi toteamalla, että Naton ovi on edelleen auki.

– Se on Suomen päätös ja me kunnioitamme Suomen päätöstä oli se mikä tahansa. Koska Suomi on suvereeni itsenäinen maa, Suomi päättää itse.

Tilaisuudessa jälkeen myös, että Niinistö tapaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin työvierailulla Moskovassa perjantaina. Presidentin kansliasta kerrottiin asiasta Niinistön ja Stoltenbergin lehdistötilaisuuden jälkeen. Presidentit tapasivat viimeksi elokuussa 2019, kun Putin vieraili Suomessa.

Niinistö huomautti lehdistötilaisuudessa painottaneensa vuoropuhelun merkitystä koko ajan.

-  Olen yrittänyt aina tuoda esille sitä, että lännen ja Venäjän välistä keskustelua on tärkeää jatkaa.

Niinistö sanoi, että myös Kiinan kanssa on yritettävä luoda edes jonkinlainen luottamus.

Stoltenberg sanoi tilaisuudessa, että Suomen keskusteluyhteys Venäjän kanssa voi auttaa myös Natoa parantamaan suhteitaan Venäjään. Hän painotti, että Naton läheiset kumppanit, kuten Suomi, ovat myös sotilasliiton tekeillä olevassa uudessa strategiassa tärkeitä, jopa aiempaa tärkeämpiä.

Natolla on käynnissä toimintaansa ohjaavan asiakirjan päivittäminen, joka on määrä hyväksyä ensi kesän huippukokouksessa Madridissa. Nykyinen ohjausasiakirja on vuodelta 2010, eikä siinä puhuta Stoltenbergin mukaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai Kiinan aiheuttamista haasteista mitään.

Stoltenbergin kanssa Suomessa vierailee maanantaina ja tiistaina Naton jäsenmaiden suurlähettiläistä koostuva Pohjois-Atlantin neuvosto, joka on Naton korkein päättävä elin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun neuvosto vierailee Suomessa. Vieraat tapaavat laajasti Suomen turvallisuuspoliittista johtoa. Suomesta Stoltenberg ja neuvosto jatkavat matkaansa tiistaina Ruotsiin, joka Suomen tapaan on Naton keskeisiä kumppaneita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE