Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitä on tapahtunut Irakiin käännytetyille? – SDP:n Räsänen vaatii arviointia lakimuutosten vaikutuksista

Nämä irakilaismiehet saivat lokakuussa kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Maahanmuuttoa koskevaan lainsäädäntöön on tehty tällä vaalikaudella lukuisia muutoksia. SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen vaatii, että hallitus tekee kokonaisarvion näiden muutosten vaikutuksista. Hän aiko jättää aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Hänen mielestään on tärkeää arvioida erityisesti sitä, miten on käynyt turvapaikanhakijoiden oikeusturvalle ja ihmisoikeuksille.

Lainsäädännön muutoksilla on yritetty vastata uuteen tilanteeseen, kun muuttoliike Suomeen on kasvanut merkittävästi muun muassa Lähi-idän pakolaiskriisin takia.

– Osa muutoksista on ollut mielestäni perusteltuja, kun taas toiset eivät. Tarve niiden vaikutusten arvioinnille on kuitenkin ilmeinen, Räsänen toteaa.

On välillä tärkeää myös pysähtyä arvioimaan kokonaisuuksia.

Hän pitää tärkeänä, että eduskunta on tietoinen vaikutuksista, joihin lainsäädäntöön tehdyt muutokset ovat johtaneet. Räsänen ottaa esimerkiksi viime aikoina julkisuuteen nousseet epäselvyydet Irakiin käännytettyjen turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Nämä uutiset korostavat hänen mielestään tarvetta arvioinnille.

– Kun lakeja uudistetaan ja säädetään nopealla tahdilla, on välillä tärkeää myös pysähtyä arvioimaan kokonaisuuksia. Muuten vaarana on, että eduskunta päätyy säätämään lakeja, joiden vaikutukset jäävät epäselviksi, Joona Räsänen perustelee.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE