Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitä sinulla on sydämellä? – SDP:n toimintapäivä kutsuu mukaan Kansalaispaneeliin vaikuttamaan

SDP:n kansanedustajat, valtuutetut ja aktiivit ovat ensi lauantaina liikkeellä eri puolilla Suomea. Puoluesihteeri Antton Rönnholmin mukaan toimintapäivän ajatus kiteytyy yhteen kysymykseen: Mitä sinulla on sydämellä?

Demokraatti

Demokraatti

– Olemme lauantaina läsnä ja liikkeellä kuuntelemassa ihmisten ajatuksia ja mietteitä. Toimintapäivän tapahtumien lisäksi olemme kuulolla myös SDP:n Kansalaispaneelin kautta, Rönnholm muistuttaa.

SDP:n järjestöpäällikön Jenny Suomisen (kuvassa) mukaan lauantaina 13. lokakuuta jokaisen vaalipiirin alueella järjestetään erilaisia kampanjatapahtumia. SDP näkyy ja myös kuuluu, sillä lauantaina kampanjoidaan myös radiossa.

Suominen toivoo, että toimintapäivä innostaa ihmisiä löytämään SDP:n Kansalaispaneelin osallistumisen välineenä ja väylänä kertoa, miten edistää hyviä asioita.

– Me olemme lähellä ihmisiä ja kiinnostuneita heidän mielipiteistään. Haluamme toimintapäivän motivoivan myös omia jäseniämme.

Kansalaispaneeli on ollut toiminnassa jo vuodesta 2014 asti, mutta uuden sovelluksen myötä osallistuminen ja vaikuttaminen on yhä helpompaa.

“Ihmisten viestit ja vastaukset ovat meille todella arvokkaita.”

Lisää aiheesta

Rönnholm iloitsee siitä, että kolmen kuukauden aikana Kansalaispaneeliin on tullut jo yli 37 000 vastausta ja viestiä kansalaisilta. Kysymyksiä on esitetty niin varhaiskasvatuksesta kuin perhevapaiden uudistamisesta.

– Jopa kaksi kolmasosaa Kansalaispaneelin perhekyselyyn vastanneista on ollut huolissaan omien ikääntyvien vanhempien tai isovanhempien pärjäämisestä. Ihmisten viestit ja vastaukset ovat meille todella arvokkaita ja kiitämme niistä jokaisesta, Rönnholm painottaa.

Kansalaispaneelia on jo kerran käytetty apuna eduskunnan kyselytunnin kysymyksenasettelussa ja sieltä on haettu evästystä SDP:n vaihtoehtobudjettiin.

– Siellä voidaan varmasti kysyä mielipiteitä myös hallitusohjelmatavoitteista, Suominen kertoo.

Kansalaispaneelin mobiilisovelluksen rinnalla julkaistaan tällä viikolla myös selainversio.

– On selvää, että uudenlaisille tavoille osallistua ja vaikuttaa on iso tarve ja tilaus, Rönnholm arvioi.

Toimintapäivän tapahtumat löydät täältä

Lisätietoa SDP:n Kansalaispaneelista löydät täältä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE