Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mitä tapahtuu Seinäjoki–Jyväskylä -yhteydelle”? – Wallin vaatii Berneriltä vastausta

Nykyinen liikenne Seinäjoen ja Jyväskylän välillä on päättymässä joulukuun alkupuolella.

Kansanedustaja Harry Wallin (sd.) jätti keskiviikkona hallitukselle kirjallisen kysymyksen, mitä on tapahtumassa Seinäjoen ja Jyväskylän väliselle henkilöjunaliikenteelle.

– Nykyinen liikenne supistettuna velvoiteliikenteenä on katkeamassa 10. joulukuuta, eikä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) lupaamasta kilpailusta raideliikenteessä ole mitään tietoa, Wallin ihmettelee.

VR ja ministeriö käyvät tämän kuun loppuun mennessä neuvottelut velvoiteliikenteen tulevaisuudesta.

Wallin muistuttaa, että rataosuus Seinäjoki–Haapamäki–Jyväskylä on Suomen rataverkon harvoja poikittaisia ratayhteyksiä.

– Rataosuus on tärkeä alueen asukkaille, elinkeinoelämällä ja kunnille. Liikenteen ilmastotavoitteidenkin kannalta olisi tärkeää siirtää mahdollisimman paljon pitkän matkan henkilö- ja tavarakuljetuksia raiteille, hän perustelee.

Wallin pelkää henkilöliikenteen lopettamisen rataosuudella merkitsevän rataosuuden hidasta alasajoa kunnossapidon vähetessä. Hallitus on esittänyt biotalouden yhdeksi kärkihankkeekseen. Wallin uskoo, että kyseinen rataosuus hyödyttäisi muun muassa Äänekosken biotuotetehtaan raaka-ainekuljetuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE