Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mitä tapahtuu tulevien pandemioiden hallinnalle? – USA ja Kiina käyvät tiedotustaistelua koronasta

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kuvituskuvassa koronarokotteita.

Kansainväliseen tietokantaan ilmestyi tänä vuonna yllättäen uusia dna-sekvenssejä Kiinan Wuhanista. Kiinalaistutkijat olivat länsimaisten kollegoidensa mukaan ladanneet tietokantaan vaivihkaa koronapandemian lähtöpisteeksi arvioitua wuhanilaistoria koskevia tietojaan yli kolmen vuoden viiveellä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

New York Timesin mukaan länsimaiset tutkijat arvioivat, että heidän tuoreet löydöksensä tukisivat ajatusta siitä, että koronavirus olisi levinnyt ihmiseen eläimen välityksellä.

Tietokantaan lisätyistä tiedoista löytyi muun muassa villinä elävän supikoiran dna:ta. Maailman terveysjärjestö WHO:n edustajien mukaan tämä osoittaa, että Kiinalla on enemmän koronan alkuperään liittyvää dataa kuin mitä se on jakanut muulle maailmalle, uutiskanava CNN kertoo.

WHO:n asiantuntijat eivät silti koe voivansa sanoa varmaksi, vuosiko virus laboratoriosta vai levisikö se verrattain luonnollisempaa reittiä eläimestä ihmiseen.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden allekirjoitti maanantaina lain, joka edellyttää turvaluokituksen poistamista tiedustelupalvelun asiakirjoilta, jotka koskevat koronapandemian alkuperää. Lain ajatuksena on tuoda julkisuuteen tietoja mahdollisista yhteyksistä koronapandemian alkamisen ja Kiinan Wuhanissa sijaitsevan laboratorion välillä.

VAIKKA laboratoriovuotoa ei olisi tapahtunut, Kiinan oma järjestelmä, sen ilmeinen hidastelu ja muun muassa lääkärien hiljentäminen ovat joka tapauksessa asioita, joista Kiina halutaan vastuuseen, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Niki Sopanen arvioi ilmoitettua julkistusta.

Julkistuksessa piilee myös erityinen mahdollisuus suurvaltapoliittisiin viestintävoittoihin. Kahtia jakautuvassa maailmassa Yhdysvallat näyttää tekevän jotain, mitä esimerkiksi Kiinan tai Venäjän ei voisi ikinä kuvitella tekevän.

- Ainakin käy niin, että Yhdysvallat nappaa kiinni mahdollisuudestaan muokata narratiivia itsensä näköisempään suuntaan, Sopanen lisää.

Kiinan ulkoministeriön edustaja Wang Wenbin kommentoi tulevaa julkistusta sanoen, että Yhdysvaltain väitteet vääristävät tosiasioita ja ovat disinformaatiota. Kiinan mukaan este koronapandemian alkuperän tutkimiselle on Yhdysvaltain harjoittama “poliittinen manipulointi”.

Kiina on esittänyt laboratoriovuototeoriaa vastaavia väitteitä ainakin yhdysvaltalaisesta Fort Detrickin sotilastukikohdasta.

MAAILMAN jakautuneisuus on ongelmallinen asia myös pandemiapolitiikan kannalta. Voiko maailma puhaltaa yhteen hiileen, kun seuraava pandemia uhkaa?

Sopanen muistuttaa kuitenkin siitä, että poliittiset puheet voivat erota huomattavasti siitä, mitä taustalla tapahtuu.

– Vaikka puhutaan kovaa ja uhkaillaan toinen toisiaan, kenties Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä käydään yhä näiden tutkimusinstituutioiden ja virallisten tahojen yhteistyötä.

Tutkimusinstituuttienkin yhteistyö on Sopasen mukaan kuitenkin vaikeutunut viime vuosina lännen ja Kiinan välillä. Koronapandemian aikana myös luotto WHO:hon on rapautunut osissa maailmaa. Pandemian aikana Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump jopa veti maansa ulos WHO:sta, joskin Biden palautti Yhdysvallat järjestön jäseneksi omalla kaudellaan.

- Tässä on ehkä pelkoa siitä, että Trumpin vuodet, pandemia ja itä-länsi-jako ovat tehneet aika kovaa vahinkoa sille, miten yhteistyötä voidaan jatkossa tehdä, Sopanen sanoo.

STT / Arttu Mäkelä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE