Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitä uutta tässä on? – Taksiliitto: “Pirssin on saanut lennosta jo 110 vuotta”

Taksiliitto oikoo vääriä käsityksiä: Pirssin on saanut lennosta jo yli sadan vuoden ajan.

Taksiliitto ihmettelee väärien tietojen levittämistä taksialasta. Liitto täsmentää muun muassa, että kotimaisen pirssin on voinut ottaa niin sanotusti käsipystynä lennosta jo 110 vuoden ajan.

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) esitti asian aivan uutena liikennekaari-hankkeessaan.

– Se ei ole näin ollen uusi mahdollisuus, vaan vanha ja toimiva tilaustapa, Taksiliitto huomauttaa.

Liiton mukaan taksin voi tilata lukuisin eri tavoin Valopilkku-sovelluksesta puhelinsoittoon, käsipystyllä lennosta, taksitolpalle tai asemalle kävelemällä ja tekstiviestipalvelulla tietyillä paikkakunnilla. Taksin ennakkotilaaminen on ollut mahdollista myös vuosikymmeniä.

Tavaroiden kuljettaminen on ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä.

Taksiliitto löytää myös muita epäselvyyksiä liikennekaari-uudistuksesta. Tavaroiden ja esimerkiksi postin kuljettaminen taksilla on ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä.

–Taksit ovat kuljettaneet muun muassa tavaroita, postia, paketteja, ateriapalveluita syrjäseutujen vanhuksille ja SPR:n verikuljetuksia  jo vuosikymmenien ajan. Tämäkään ei ole varsinainen uusi mahdollisuus vaan olemassa oleva erinomainen ja kustannustehokas tapa tavaroiden kuljettamiseen.

Lisää aiheesta

Taksiliiton mukaan takseilla on myös mahdollisuus liikennöidä toisella asemapaikalla, kun alueella esiintyy niin sanottua tyydyttämätöntä kysyntää. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on harjoitettu vuosikymmeniä yhteisliikennettä, jolla taataan taksipalveluiden saatavuus kaikille asiakkaille myös ruuhka-aikoina. Tämä koskee myös Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

– Esimerkiksi espoolainen ja helsinkiläinen taksi voivat ottaa tarvittaessa paluukyydin kentältä, Taksiliitto korostaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE