Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

6.11.2017 12:50 ・ Päivitetty: 6.11.2017 12:51

Mitä viikonloppuna oikein tapahtui? Jussi Halla-aho ihmettelee poliisin ja hotellin johdon väitteitä: ”Menee niin oudoksi, että on pakko kommentoida”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho palaa vielä viikonlopun tapahtumiin Turussa, missä Halla-aho kertoi aiemmin joutuneensa uhkaavaan tilanteeseen.

Halla-aho kirjoitti Facebookissa kävelleensä kaverinsa kanssa ravintolasta hotellille.

”Mukaan liimaantui antifantti, joka ilmeisesti hälytti kaverinsa paikalle. Kun jäin yksin hotellin edustalle, viisi tyyppiä, osa naamioituneita, piiritti ja ryhtyi rähjäämään. Pääsin livahtamaan ovesta sisään. Yksi antifantti sai naamaansa avautuvasta automaattiovesta ja kiljui: ”Vittu, fasisti, paiskaaks sä oven mun naamaan?!”

Halla-aho kertoi myös, että uhoaminen ja kiljuminen jatkui vielä hotellin aulassa, kunnes ravintolan henkilökunta soitti poliisit paikalle.

Maanantaina Iltalehti kertoi kuitenkin, että poliisi ei käynyt paikalla Halla-ahon ja naamiomiesten kohtaamisen vuoksi.

Mainos

Mikäli tapahtumasta on taltiointi, siitä käy ilmi ainakin, että respa soittaa tilanteen aikana puhelun.

Halla-aho kommentoi maanantaina tilillään.

Lisää aiheesta

”Menee niin oudoksi, että on pakko kommentoida. Eilen poliisi vahvisti Iltalehdelle saaneensa ilmoituksen kyseisestä tapauksesta. Tämän jälkeen poliisi muutti mielensä, ja hotellin johtaja väittää – tai antaa ainakin vahvasti ymmärtää – ettei paikalle kutsuttu sen enempää poliisia kuin vartijaakaan.”

Halla-aho sanoo, että on teknisesti totta, että poliisille ei ole tullut ilmoitusta ”Halla-ahon ja naamiomiesten kohtaamisesta”.

”Ilmoitus tehtiin henkilöstä, joka ei suostunut kehotuksista huolimatta poistumaan hotellin aulasta. Sekin on totta, että asiasta ei ole tutkintaa käynnissä. Kukaan ei ole tehnyt tutkintapyyntöä. Minuun ei käyty käsiksi, eikä kukaan esittänyt suorasanaista uhkausta. Vaikka olisi esittänyt, siitä ei olisi mitään näyttöä. Joka tapauksessa tilanne lakkasi olemasta uhkaava siinä vaiheessa, kun siirryttiin sisätiloihin.”

”Ihmettelen poliisin ja hotellin johtajan väitteitä. Respassa todennäköisesti on tallentava kameravalvonta. Mikäli tapahtumasta on taltiointi, siitä käy ilmi ainakin, että respa soittaa tilanteen aikana puhelun.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU