Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Mitä yhteistä on euroviisuilla ja jääkiekon MM-kisoilla?

Kolumnit

Kauko-Aatos Leväaho

Emeritusurheilutoimittaja

Lauri Marjamäki.

Formulakehitys on epätasapainossa. Autoihin satsataan niin tekniikan kuin nopeudenkin suhteen. Radat ovat vanhanaikaisia, ahtaita ja ohituspaikoista on puutetta. Itse kisaajien joukossa on vain kolme tallia kisaamassa voitosta. Mersu, Ferrari ja Red Bull sekä näiden kuusi kuljettajaa erottuvat. Muut tallit ja kuskit ovat statisteja.

Kauko-Aatos Leväaho

Onpa yksitoikkoista. Väriä kisoille antavat vain ajajien tekemät ajovirheet ja niiden romuseuraukset.

***

Muutama analyysi jääkiekosta. Mitä yhteistä on euroviisuilla ja jääkiekon MM-kisoilla? Suomi lähtee molempiin takki auki henkseleitä paukutellen ja tulee maitojunalla kotiin.

Miksi näin jääkiekossa? Vielä 60 vuotta sitten Suomi oli lätkän kehitysmaa. Ruotsinkin kohtasimme tasapäisesti vain kun Ruotsilla oli heidän kakkosmiehistönsä kaukalossa. Vähitellen edistyimme jopa niin, että olemme saavuttaneet kaksi maailmanmestaruutta. Ruotsi näyttää yhä tietä, sillä maalla on jo 11 maailmanmestaruutta. Emme ole vielä oppineet tarpeeksi naapuriltamme.

Tanskassa oli jälleen ”kaikkien aikojen” joukkueemme, kuten Sebastian Aho erheellisesti luonnehti. Tanska, Saksa ja Sveitsi olivat meitä odottamatta parempia. Sen sijaan USA ja Kanada sekä heittopussi Korea olivat meille suupaloja. Aika outo jako.

Suomen 13 tulokkaan yhdistelmä pelasi kyllä intomielellä, mutta usein järki puuttui. Ei maltettu käyttää liikkuvuutta ja älykkäitä sommitelmia, vaan puskettiin. Eikä valmentaja Lauri Marjamäeltäkään herunut apua.

Häneltä jo neljäs arvoturnaus ja jälleen laiha tulos.

Suu supulle ja tuloksia kaukaloon. Suomellakin oli tuomarinsa välityksellä jakoa MM-kisoihin. Kun Venäjä ja Kanada pelasivat jatkoerää niin suomalainen päätuomari antoi jäähyn venäläiselle pelaajalle. Tuomio oli virheellinen kuten kommentaattorit Jukka Jalonen ja Pasi Nurminen totesivat. Sillä tuomiolla Venäja pumpsattiin ulos kisoista.

Mikähän suomalaista tuomaria kannusti tähän virheeseen?

***

Suomi on yksilöurheilijoiden maa, vaikka tällä hetkellä menestymmekin joukkuelajeissa. Eri toten kiitokset jalkapallotytöille, jotka raivasivat tiensä MM-turnaukseen. Sekä 18-vuotiaille lätkäpojille, jotka ovat maailman parhaita.

Suomen historia kertoo silti mahtavista yksilösuorituksista. Vaikkapa Hannes Kolehmainen, luistelija Albin Stenroos, pariskunta Waltter ja Ludovica Jacobsson, Claes Thunberg, Paavo Nurmi, kultavääpeli Ilmari Salminen, Tapio Rautavaara, voimistelijakuusikkomme Pentti Hämäläinen, Kelpo Gröndahl, Pentti Nikula, Kaarlo Kangasniemi, Lasse Viren, Pertti Karppinen, Tapio Korjus Matti Nykänen, Iivo Niskanen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Jani Sievinen, Sami Jauhojärvi Antti Kasvio, Veikko Kankkonen, Mika Poutala, Pekka Koskela jne.

He, muutaman vain mainitakseni, ovat olleet yksittäisiä seurattavia esimerkkejä Suomen urheilun huipputaivaalla. Esimerkit ovat kannustaneet yleensä Suomen nuorisoa samoihin lajeihin. Näitä esimerkkejä kaipaamme nytkin. Heidän esimerkkinsä ovat olleet kullan arvoisia. Heitä odotamme joka päivä nytkin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE