Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Ei ole erityisiä viitteitä siitä, että ryhmällä olisi ilmiselviä linkkejä Isisiin” – Tutkija näkee Sri Lankan iskuissa globaalin jihadismin sormenjäljen

Terrori-iskussa kuolleen sukulaiset kantavat arkkua hautajaisissa Colombossa.

Useat tekijät puhuvat sen puolesta, että Sri Lankan sunnuntaisten pommi-iskujen taustalla olisi kansainvälinen terroristijärjestö, arvioi terrorismiin erikoistunut dosentti Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Hänen mukaansa tähän viittaa muun muassa se, että iskuja tehtiin monta ja että ne tehtiin laajalla alueella, käytännössä pitkin Sri Lankaa. Lisäksi suurimman osan iskuista teki itsemurhapommittaja.

– Nämä viittaavat siihen, että iskujen taustalla on hieman osaavampi terroristinen strategisti tai operaatikko.

Paronen ei kuitenkaan vielä sanoisi varmaksi, että iskujen tekijä on äärijärjestö Isis, kuten äärijärjestö tiistaina väitti.

– Näissä iskuissa on eräänlainen voimakas globaalin jihadismin sormenjälki. En mitenkään yllättyisi, jos iskusarjan taustalla olisi Isis-solu, Isis-neuvonantaja tai muu vastaava.

– Itse olisin kuitenkin edelleen verraten varovainen sanomaan, että tämä on nimenomaan Isisin työtä, Paronen painottaa STT:lle.

Paronen muistuttaa, että Isisillä on viime vuosina ollut tahtotila ottaa kontolleen iskuja, jotka eivät välttämättä ole edes äärijärjestön tekemiä. Se on tutkijan mukaan äärijärjestön strategia saada näkyvyyttä.

Isis on myös ollut viime aikoina ahtaalla monella alueella. Paronen kuvaileekin äärijärjestön käyvän henkiinjäämistaistelua.

– Kaikki, mitä he tekevät ja mikä ylittää uutiskynnyksen, palvelee heidän (äärijärjestön) tarkoitusperiään. He pyrkivät osoittamaan olevansa edelleen aktiivinen voima.

NTJ-muslimiryhmällä ei ilmiselviä linkkejä Isisiin

Iskuista epäiltyä srilankalaista radikaalia NTJ-muslimiryhmää Paronen kuvailee organisaatioksi, jolla on hyvin radikaali uskontulkinta. Hänen mukaansa NTJ ei ole kansainvälisesti kovinkaan tunnettu ryhmä eikä terrorismitutkijoiden parissa osattu odottaa, että ryhmä tulisi näin väkivaltaisessa yhteydessä maailman tietoisuuteen.

– Mitään erityisiä viitteitä siitä, että ryhmällä olisi ilmiselviä linkkejä Isisiin tai muuhun globaaliin terrorijärjestöön, ei ole, Paronen myös sanoo.

Sri Lankan hallitus kertoi maanantaina uskovansa, että iskujen takana on NTJ. Hallituksen edustaja sanoi lehdistötilaisuudessa, että kaikkien tiedossa olevien seitsemän itsemurhapommittajan uskotaan olleen srilankalaisia. Heidän epäillään saaneen apua kansainväliseltä verkostolta.

Parosen mukaan hallinnon lausunto avusta kertoo siitä, että paikallisilla tiedusteluviranomaisilla on verrattain vahva indikaatio kansainvälisistä yhteyksistä. Hänen mukaansa tällaista lausuntoa ei muuten annettaisi.

Parosen mukaan Sri Lankan hallinnon lausunto ja Isisin ilmoitus tukevat samaa viestiä. Hän arvioi, että päivän tai muutaman päivän päästä on paljon paremmin selvillä Sri Lankan hallinnon tiedoista ja teoista.

– Uskon, että seuraavan vuorokauden tai kahden aikana tullaan viisastumaan.

Tutkija ei usko Christchurch-yhteyteen

Paronen ei usko, että Sri Lankan iskut olisivat suoranainen kosto Uuden-Seelannin Christchurchin moskeijaiskuihin.

– En jaksa uskoa, että tämä yksiselitteisesti on näin. Jos todella on niin, että iskujen takana on Isis-solu tai vastaava, niin se kertoo enemmän siitä, että Isis on aktivoitunut Sri Lankassa.

Tarkkaa tietoa ei ole, kuinka monia srilankalaisia on mahdollisesti matkustanut taistelemaan Isisin riveihin esimerkiksi Syyriaan. Parosen mukaan eräs asiaan perehtynyt tutkija on sanonut, että lähtijöitä tiedettäisiin olevan reilut parikymmentä.
STT–MINNA PULLI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE