Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Miten käy soten? – valiokunta yhä koolla

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) antoi tänään arvioitaan medialle.

Mittavan sote-uudistuksen mietintöluonnoksia odotetaan yhä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) ei ottanut päivällä kantaa siihen, valmistuvatko mietintöpaperit valiokunnasta vielä tänään perjantaina. Kiurun mukaan sote-valiokunnalla on kokousaikaa kello 18.30 saakka.

Valiokunnasta arvioitiin iltapäivällä STT:lle, että jos valmista ei tule illalla, sote-mietintöjen käsittely näyttää jatkuvan vasta eduskunnan istuntotauon jälkeen tiistaina 6. marraskuuta.

Puhemies totesi jo torstaina puhemiesneuvoston kokouksessa, että ensi viikon istuntotauon aikana ei tulisi järjestää valiokuntien kokouksia. Valiokunta näyttääkin noudattavan tätä linjausta.

Pyöritys sote-uudistuksen ympärillä ei vaikuta loppuvan hetkeen, sillä hallituksen jättiuudistuksella on edessä vielä monta vaihetta eduskunnassa.

Paketin läpiviennille ei ole liiaksi aikaa, sillä eduskuntavaaleihin on matkaa alle puoli vuotta. Eduskunnalla on istuntovarauksia maaliskuun puoliväliin saakka.

Perustuslakipunninta odottaa.

Sote-valiokunnan käsittelyn jälkeen mietintöluonnokset ovat etenemässä takaisin perustuslakivaliokuntaan, jossa sote on aiemmin moneen otteeseen kompuroinut. Vielä on täysin epäselvää, millaista palautetta sote-valiokunnan nyt tekeillä olevat mietintöluonnokset saavat perustuslakipunninnassa.

Kun perustuslakivaliokunnan arviot aikanaan valmistuvat, mietintöpaketin on määrä palata vielä lopulliseen käsittelyyn sote-valiokuntaan. Sen jälkeen sote-valiokunnan olisi tarkoitus tehdä lopulliset sote-mietinnöt, joista olisi mahdollista äänestää suuressa salissa.

Hallituksen toiveena oli, että keskeiset sote-lait olisi saatu hyväksyttyä eduskunnassa joulukuussa ja että hallituksen toivomat maakuntavaalit olisi pidetty ensi vuoden toukokuussa eurovaalien yhteydessä. Tämä aikataulu on näyttänyt jo jonkin aikaa hyvin epätodennäköiseltä, vaikka virallisesti hallitus on ollut vaitonainen asiasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE