Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Miten rauhoittaa Syyriaa? – Lavrov ja Tillerson keskustelivat konfliktista

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson keskustelivat perjantaina puhelimessa pyrkimyksistä rauhoittaa konfliktia Syyriassa, kertoi Tillersonin edustaja.

Yhdysvallat on suhtautunut varovaisesti Venäjän, Iranin ja Turkin sopimukseen turvavyöhykkeiden perustamisesta Syyriaan. Yhdysvallat ei ollut mukana sopimusta solmimassa, ja Iranin osallisuus arveluttaa sitä.

Yhdysvallat on kuitenkin sanonut toivovansa, että sopimus voisi olla yksi vaihe kohti ratkaisua.

Sopimuksen oli määrä tulla voimaan puoliltaöin. Oppositiolähteet ovat kertoneet, että Homsin ja Haman alueella olisi tapahtunut pommituksia, mutta tiedossa ei ole, onko niissä kuollut tai haavoittunut ihmisiä.

Homsin ja Haman alueiden on odotettu kuuluvan turvavyöhykkeisiin.

Venäjän viranomaiset ovat sanoneet, että kestää ainakin kuukauden ennen kuin kaikki sopimukseen liittyvät yksityiskohdat saadaan selvitettyä ja turvavyöhykkeet perustettua.

Asiantuntijat ovat suhtautuneet epäilevästi sopimukseen, sillä Syyrian hallinto tai kapinalliset eivät olleet allekirjoittamassa sitä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE