Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Miten voi olla mahdollista?” – Pormestariehdokas suivaantui: 1/2 miljardia voittoa vuodessa, mutta koululaisilta puuttuvat työvälineet

SDP:n pormestariehdokas Tuula Haatainen esitti eilen järjestetyssä Helsingin Sanomien pormestaritentissä, että kuluvan valtuustokauden käytössä ollut vuosittainen prosentin suuruinen leikkuri on arvioitava uudelleen.

Pormestaritentissä sekä Jan Vapaavuori (kok.) että Anni Sinnemäki (vihr.) ilmoittivat kannattavansa jatkossakin vuotuista tuottavuustavoitetta kaupungin budjetissa.

Prosentin tuottavuustavoite on kuluvalla valtuustokaudella tarkoittanut käytännössä terveydenhuollon, vanhustenhoivan, opetuksen ja varhaiskasvatuksen leikkauksia, jotka näkyvät ihmisten arjessa. Helsingin väestö kasvaa hurjaa vauhtia, mutta palvelut eivät leikkauslinjalla pysy perässä.

SDP:n pormestariehdokas Tuula Haatainen ihmettelee, miten voi olla mahdollista, että kaupunki, joka tekee lähes puoli miljardia voittoa vuodessa, ei silti pysty tarjoamaan koululaisille kunnollisia työvälineitä ja hoitamaan ikäihmisiään?

– Tulevan valtuustokauden alussa on selvitettävä, mitä tuottavuustavoitteella todella on saavutettu. SDP ei ole valmis leikkauksiin, jotka tosiasiassa heikentävät palveluiden saatavuutta ja laatua, Haatainen painottaa.

– Helsinkiin on muuttanut kuluneen valtuustokauden aikana keskikokoisen suomalaisen kaupungin verran ihmisiä. Tuottavuustavoite tarkoittaa käytännössä sitä, että nämä ihmiset täytyy sovittaa kaupungin olemassa oleviin palveluihin ilman lisäresursseja, Haatainen muistuttaa.

– SDP edustaa vastuullista talouspolitiikan linjaa, jossa velkaa otetaan vain investointeihin. Kaupunkilaisten verorahoja on käytettävä vastuullista, palveluita ei voi heikentää mekaanisella leikkurilla. Tehokkuutta ja tuottavuutta on saavutettavissa, mutta palveluiden laadusta ja vaikuttavuudesta ei pidä tinkiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE