Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mitta täynnä: “Palkkiot voivat nousta jopa 6000 euroa kuukaudessa, jos ansiotuloja ei ole – siis tekemättä mitään”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tukee kansalaisaloitetta kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistamiseksi. Niin sanottua sopeutumiseläkettä maksetaan ennen vuotta 2011 vähintään seitsemän vuotta kansanedustajina toimineille henkilöille.

Sopeutumiseläkettä maksetaan, mikäli edustaja ei työllisty. Vuonna 2011 ja sen jälkeen valittuja kansanedustajia sopeutumiseläke ei koske.

“Tämän sopeutumiseläke on täysin kohtuuton ja kansalaisten oikeustajun vastainen etu. Ministereinä toimineiden kansanedustajien palkkiot voivat nousta jopa 6000 euroa kuukaudessa, jos ansiotuloja ei ole – siis tekemättä mitään. Se suorastaan kannustaa olemaan ottamatta työtä vastaan tai kierrättämään tuloja pääomatuloina.”

Ryhmä pitää myös moraalisesti ongelmallisena, kun esimerkiksi oman yrityksen kautta on nostettu pääomatuloja, jotka eivät vaikuta sopeutumiseläkkeen suuruuteen.

“Tällaiset moraalittomuudet on estettävä ja ilman niitäkin tällainen suojaraha pitää poistaa. Tämä on veronmaksajien rahaa, mutta niillä duunareilla, yrittäjillä tai muilla palkansaajilla, jotka verot kasaavat, ei koskaan tällaisia suojatuloja ole.”

Tällä hetkellä eduskunnassa on vajaat 70 kansanedustajaa tai ministerinä toimivaa, jotka eduskunnan jättäessään saisivat sopeutumiseläkettä.

“Saa nähdä, uskalletaanko tähän moraalittomuuteen puuttua, vai onko oma etu liian tärkeä.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE