Jos katsoo yhtään rauhallisemmin, on paljon todennäköisempää, että hallitus pysyy kasassa ja vie suomalaisten asioita eteenpäin. Tällaiseen kohtuu rauhalliseen menoon on kuitenkin viime vuosikymmeninä muutamia lähinnä viime aikojen poikkeuksia lukuun ottamatta totuttu. Totta kai kuohuntaa politiikassa on aina ja työmarkkinoille on luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta nekin ovat tavanneet ratketa. Koivistoa siteeraten voi myös olettaa, että kaikki käy lopulta ihan hyvin. Tai edes kohtuullisesti.

Yhtä lailla Suomessa on totuttu siihen, että joidenkin hallitusvastuussa olevien puolueiden kannatus saattaa laskea. Gallupit ovat tällä hetkellä sellaiset, ettei oikeastaan minkään puolueen kannattaisi toivoa uusia vaaleja. Paitsi perussuomalaisten, mutta he tuskin edes hallitusvastuuseen haluaisivat – kivasta oppositio-ilmapallosta taitaisivat nimittäin heliumit huveta. Oppositiossa puolueen kannattaisikin nyt keskittyä määrittämään ja kertomaan suomalaisille esimerkiksi se, onko heillä jokin talouspoliittinen linja. Tai jos ei ole, senkin voisi ilmoittaa. Vaikka äänestäjät eivät linjaa tuntuisi kaipaavankaan, tosi paikan tullen (hallitusvastuu) sellainen olisi hyvä olla olemassa.

Monien katse kohdistuu tällä hetkellä keskustaan, onhan puolueen kannatus juuri nyt sen historiallisesti pahimmassa suossa. Kun puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi Helsingin Sanomille, että voi olla, ettei keskusta tästä nouse, viesti pyrki olemaan se, että puheenjohtajana hän suhtautuu puolueensa tilanteeseen äärimmäisen vakavasti. Tämä ei tietenkään mene perille, vaan Kulmunin viestiä luetaan luovuttamisena. Siksi lipsahdus olikin hänen kannaltaan harmittava.

Hallituksen kaatumista tälle vuodelle toivovat joutunevat pettymään. Sen sijaan keskustan puheenjohtaja voi vaihtua, vallankin jos puolueen kannatus menee alle 10 prosentin tai ei ala selkeästi nousta. Tämä olisi se uusi alku sen sijaan että vauhtia haettaisiin oppositiosta.

Niin Katri Kulmunille kuin myös oppositiossa kokoomuspuheenjohtaja Petteri Orpolle kevät on poliittisen uran kannalta raakaa, yksinäistä ja ratkaisevaa aikaa. Mielenkiintoista nähdä, miten se näkyy heidän toimissaan. Peli ei ole vielä menetetty kummankaan osalta. Ja vaikka toisin väitettäisiin, nyt katsotaan nimenomaan myös gallupeja. Orponkin on saatava puolueen kannatus nousuun tai ukko menee vaihtoon. Hyvää ei juuri nyt lupaa se, että puolueen kahtiajako pomppasi jälleen kiusallisesti esiin al-Hol-keskustelussa.

Kulmunin mahdollinen haastaja kesän puoluekokouksessa on tietenkin keskustan vahva vaikuttaja, ministeri Annika Saarikko. Kun Saarikko huhtikuussa ilmoitti, ettei ole ylimääräisessä puoluekokouksessa syksyllä 2019 ehdolla keskustan puheenjohtajaksi, hän rajasi kieltäytymisen syksyyn. ”Mi­nul­la on syvä mie­len­rau­ha sii­tä, et­tä en aio nyt syk­syl­lä 2019 ta­voi­tel­la puo­lu­een pu­heen­joh­ta­juut­ta”, Saarikko sanoi.

Toisaalta ennen Kulmunin valintaa syyskuussa Saarikko totesi Ylelle seuraavasti: ”En halua, että minusta jää lymyilevää varjoa uudelle puheenjohtajalle. Siksi haluan tehdä selväksi, että minä en aio asettua ehdokkaaksi puheenjohtajakilpailuun Vantaan puoluekokouksessa kesällä 2020.”

Saarikko ei sanonut en asetu vaan ”en aio asettua”. Portti jäi viisi senttiä raolleen niin kuin keskustalla aikoinaan Rinteen hallitukseen tulossa. Tänään Ylen Ykkösaamussa Saarikon vastaukset olivatkin jo paljon kiemurtelevampia eikä hänen mielenrauhastaan ottanut selkoa.

– Tuohon kysymykseen, en pidä sitä ajankohtaisena ja sitä ei tarvitse pohtia, Saarikko sanoi Ylellä Ilta-Sanomien mukaan.
Tilanne on totta kai kiusallinen Kulmunille. Toki siitä voi myös sisuuntua.

Petteri Orpon taas haastanee Antti Häkkänen, jonka olemus ja kommentit ovat viime aikoina yhä enemmän alkaneet henkiä sitä, että puheenjohtajuusvaihde on laitettu silmään. Nyt vain pitäisi löytyä joku, joka avaisi kokoomuksen puheenjohtajapelin, jotta Häkkänen voisi tämän jälkeen astua esiin. Tosin mäntyharjulaisen juna taitaa edetä jo niin kovaa, ettei kolmansia pyöriä välttämättä edes tarvita.