Politiikka

”Monissa perheissä korkeat maksut ovat johtaneet maksuhäiriöihin ja ulosottoon” – Sd-kansanedustajalta kirjallinen kysymys soten asiakasmaksuista

Thinkstock
Thinkstock
Thinkstock

Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee aiotaanko sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja alentaa sote-uudistuksen yhteydessä.

–  Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa kansainvälisesti ottaen korkeat ja ne ovat kolminkertaistuneet vuodesta 1990, Taavitsainen perustelee.

– Tästä huolimatta Juha Sipilän (kesk. ) hallitus on mahdollistanut kunnille ja kuntayhtymille sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen noin 30 prosentin korottamisen.

Hän huomauttaa, että asiakasmaksujen korotuksien lisäksi hallitus on päättänyt korottaa lääkkeiden ja matkojen omavastuita.

– Sote-uudistuksen yhteydessä olisi hyvä mahdollisuus tuntuvasti laskea asiakasmaksujen tasoa tai poistaa ne kokonaan, Taavitsainen katsoo.

Hän korostaa, työttömyydestä kärsivät perheet ovat korkeiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen yksi suurin kärsijä, samoin kuin pienituloiset työssäkäyvät, eläkeläiset ja vammaiset.

– Monissa perheissä korkeat tasamaksut ovat johtaneet maksuhäiriöihin, velkaantumiseen ja ulosottoon.

– Ihmiset ovat joutuneet perumaan lääkärinaikojaan, koska heillä ei ole varaa maksaa käyntiä. Myös lääkärin määräämiä lääkkeitä on jäänyt rahan puutteen vuoksi ostamatta.

Asiakkaan oikeutta asiakasmaksujen alentamiseen ei yleisesti tunneta.

Taavitsainen kiinnittää kirjallisessa kysymyksessään huomiota myös siihen, kuinka eri puolilta Suomea on tullut ilmi tapauksia, joissa pienituloiset ihmiset eivät ole saaneet lainmukaista kohtelua vedotessaan asiakasmaksulain 11 pykälässä mainittuun mahdollisuuteen potilas- ja asiakasmaksujen tilapäisestä alentamista tai perimättä jättämisestä.

Asiakasmaksulain 11 pykälässä säädetään kuntien velvollisuudesta kohtuullistaa tai jättää perimättä asiakasmaksuja, jos ne vaarantavat henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä.

– Tätä laissa säädettyä asiakkaan oikeutta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamiseen ei yleisesti tunneta, eikä sitä sovelleta kunnissa ja kuntayhtymissä. Aivan liian suuri osa työntekijöistä ja kuntalaisista ei edes tiedä lain antamasta mahdollisuudesta, Taavitsainen toteaa.

– Miten ministeri aikoo varmistaa, että kansalaiset ovat tietoisia mahdollisuuksistaan saada sosiaali- ja terveydenhuollon tasamaksuihin huojennusta, hän kysyykin hallitukselta.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat