Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Monten H-hetki lähestyy: Puuppolastako kajahtaa?

Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila ajoivat keskiviikon "Shakedownilla" neljänneksi nopeimman ajan.

– Kyllä Puuppolassa voidaan valmistaa maailman nopein ralliauto, vastaa Jari-Matti Latvala kysymykseen.

Tosin ensin vastattuaan johdatukseen siitä, kun viime vuoden huhtikuussa nelinkertainen ex-maailmanmestari ilmoitti rakentavansa tuolla hetkellä maailman suurimmalle autonvalmistajalle Toyotalle rallitykin Puuppolassa.

JM:lla oli näkemys siihen:

– Kyllä silloin moni epäili, saadaanko maailman parhaita rakentajia Puuppolaan ja ylipäätään Suomeen. Nyt tosiasia on se, että heitä on saatu. Ja he sanovat, että hieno olla Suomessa. Heitä on tullut vielä mekaanikoiksi M-Sportilta ja Volkswagenilta, Latvala kaartaa varsinaiseen vastaukseen.

Siis nopeimman auton voi tehdä Suomessa, sanoo rallin MM-sarjan kokenein kuljettaja, joka oli valmistautumassa 170. WRC, MM-starttiinsa. Kyseessä on Monte Carlo-rallin torstai-illan prologi, kaksi pimeässä ajettavaa erikoiskoetta. Sitä ennen on tapahtunut outoja asioita. Ja taisipa Latvalakin olla vielä vuosi sitten näiden epäilevien tuomaiden joukossa. Rallia työkseen tekevänkin mieli nöyrtyy, kun työttömyyden peikko on selässä.

Demokraatti julkaisi ensimmäisenä uutisen heinäkuussa 2015 Tommi Mäkisen mahdollisesta diilistä Toyotan kanssa pienen rupattelun jälkeen Hietalahden, Salven edessä ajetun Neste-rallin eli ”Jyskälän” markkinointipyörityksen yhteydessä. Silloin oli taattua, että nyt ovat edessä historialliset ajat rallikansalle. Ja vielä kun työmiehet Mäkinen ja pääjohtaja Akido Toyoda tepastelivat muina miehinä vastaan Jyväskylän Paviljongin huoltoparkissa haistelemassa ”ilmapiiriä”, oli paketti niin sanotusti kasassa.

Toyoda on antanut Mäkiselle massiivisen selkänojan. Kun tarkasti lukee hänen virallisen lausuntonsa, hän on antanut mahdollisuuden uuteen tapaan rakentaa – jopa Puuppolassa – voittaja-auto. Hän vannoo kilpailemisen olevan osa Toyotan DNA:ta, siksi että voidaan valmistaa koskaan parempia autoja kuluttajille. Siksi ei ollut yllätys nähdä kansainvälisen autourheilun toimittajakerman edessä Finlandia-talossa ”tykin” paljastuksessa vapautunut ja rento Tommi Mäkinen.

Lisää aiheesta

Miksi tämän hetken tiedon mukaan toiseksi suurin autonvalmistaja luottaa Mäkiseen? On selvää, että Volkswagenin neljän vuoden ilmaherruus rallissa – yhdistettynä Citroenin yhdeksän vuoden voittoputkeen sekä korealaisen Hyuandain mallikas toinen tuleminen –sai japanilaiset heräämään. Lisäksi Mäkinen omalla urallaan on työskennellyt osana kaikkia muita japsimerkkejä: Nissan, Mitsubishi ja Subaru. Niin Suomi–Japani- ystävyysseurasta on nyt sitten myös rengastettu Toyota.

Kilpailuasetelman piti olla haastava – oli olemassa mahdollisuus ilman paineita rakentamiseen, hengessä ”Mitäs tässä nyt Puuppolassa puuhastellaan?” Asiaan puuttuivat huopaajat: VW:n päästövilppi muutti marssijärjestyksen. Ei ollut enää WRC-johtaja Jarmo Mahosen vuosi sitten manaamaa kuskipulaa. Hän epäili, että Toyotalle ei riitä uuden WRC:n rattiin riittävän kokeneita ja nopeita kuljettajia.

Toyoda on antanut Mäkiselle massiivisen selkänojan.

Päästövilpeistä kiinni jääneen Volkswagenin miljarditappiot alkoivat realisoitua. Yhtiön moottoriurheiluosastokin joutui jo suurennuslasin alle, eikä sen asema ollut yhtä vahva, koska tiedossa oli rautaisen tallipäällikön siirtyminen Formula ykkösiin. Hänen tehtävänsä peri Sven Smeets.

Jyväskylän MM-rallin alla tuli Euroopan komission päätös 3 miljardin euron sakoista eurooppalaisten rekkavalmistajien kartellista, jonka oli tuonut julki VW-ryhmään kuuluva MAN välttääkseen sakot omalta osaltaan.

Huolimatta konsernin mega-huolista, olivat saksalaistiimin väki ja media yksimielisiä: Ei vaikutusta ralli-toimintoihin. Ja olihan mestari Sebastien Ogierin, Latvalan ja Andreas Mikkelsenin sopimukset uusittu vielä alkukesästä vuodelle 2017.

Lumipallo oli kuitenkin jo liikkeellä. VW:n johtokunta päätti lopettaa rallitoiminnan ja samalla Audin LeMans-sarjaan osallistumisen. Tämä huolimatta siitä, että vuoden 2017 uutta Poloa testattiin edelleen. Ja vielä päätöksen jälkeenkin muun muassa Marcus Grönholmin toimesta. Ensimmäinen aavistus syntyi, kun kilpailuhaluinen Ogier ei ilmaantunut lokakuun Suomen testeihin. Testistä vastasivat Latvala kaksi päivää ja Mikkelsen yhden.

Nyt aukesi Mäkisen johtamalle Toyota Gazoo Racingin Puuppolan ralliosastolle työvoimaa. Tiimin oli kiinnitetty vasta Juho Hänninen. Ogier kävi testaamassa sateessa 20 kilometriä Yarista, mutta valitsi ensi kauden autokseen M-Sportin Fordin.

Latvala nappasi kuskipaikan ja tuuppasi viime vuoden WRC2:n maailmanmestarin ja vuoden autourheilijan, pieksämäkeläisen Esapekka Lapin kolmoskuskin paikalle odottamaan starttivuoroaan ja kolmannen auton valmistumista kisakuntoiseksi. Lapin on siis tyytyminen nyt Montessa vain nuotitukseen ja mahdollisen säämiehen rooliin kartturinsa Janne Fermin kanssa.

Mielenkiintoiseksi ison kuvan tapahtumista tekee vahvistamaton tieto, että hallitseva mestari Ogier oli yhteydessä Mäkiseen jo ennen heinä-elokuun vaihteen Jyväskylää. Tiesikö, aavistiko ranskalainen jo VW:n kohtalon? Vai oliko mies vain pilkillä? Hinnoittelemassa palvelujensa hintaa rallin uudelle aikakaudelle, kaudelle 2017?

Mäkisen paketti saattaa yllättää kilpailijat – tosin rallihistoria tuntee tapauksia, joissa 20 sentin osan nyrjähtäminen on torpannut haaveet hienosta maailman ensi-illasta. Yksi on Skoda WRC:n kytkimen antaminen periksi jo ennen Monten lähtöramppia. Mäkinen on todennut julkisuuteen useaan kertaan, että Yariksen aero-paketti ja tuulitunnelityöt on tehty Englannissa.

Tommi Mäkinen aloittaa toiveikkaana vuoden 2017 MM-rallivuoden.

– Sen voin sanoa, että yhtiö on ollut aiemmin mukana myös Mersun F1-auton kehittämisessä. Moottori on saksalaisen Toyotaan kuuluvan TMG:n käsialaa, mutta kaikki softat on meidän tekemää, Mäkinen vahvisti.

On se suuri etu, kun voi kommunikoida omalla äidinkielellä.

M-Sportin syömähammas on vahva: Ogier ja Viron Ott Tänak. Tänak teki testityötä paljon ja hartaasti muun muassa syksyllä Keski-Suomen ralliteillä. Ei ole ihme, jos Ogier juhlii viidettä mestaruutta kauden päätteeksi. Tosin vaikeuskerroin on kova verrattuna aikaan VW:lla.

– Ensin puolitoista vuotta autonrakentamista käteen sopivaksi ja ajamista tuntumaton pitämiseksi reitteihin Skodalla. Ja sitten heti mestariksi. Minulla oli tuolloin vaikeuksia heti alussa päästä sinuiksi sen kanssa, Latvala muisteli aikaa neljä vuotta sitten.

– Jarrutuntuma on parempi nyt Yariksessa kuin pääsin koskaan sinuiksi Volkkarilla, hän jatkaa.

Latvalan kakkoskuski ja 181. MM-starttiinsa valmistautuva Miikka Anttila pitää varauksettomasti etuna japanilaisessa Suomi-tiimissä ajamista.

– On se suuri etu, kun voi kommunikoida omalla äidinkielellä. Ja vielä kun tietää, että mitä suomalainen sanoo, se pitää paikkansa. Ja mitä suomalainen sanoo, hän myös tarkoittaa sitä, Anttila kommentoi työympäristön parasta muutosta. Tässä voi olla myös yksi vahvuus Mäkiselle ja suomalaisen rallimafian paluulle.

Jos ja kun Toyota ottaa seuraavan maailmanmestaruutensa, on Mäkisen suomalaisrosterissa käytössä myös tiimin sisäisen kilpailun hyödyntäminen. Nuori Lappi odottaa näytönpaikkaa nälkäisenä, jos kokeneemmat tiimitoverit töpeksivät tai tekevät junnumokia. Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että Kalle Rovanperä voisi ajaa tällä kaudella jo Walesin rallissa. Kuskeissa tie ei nouse pystyyn, joten unettomia öitä ei tarvitse enää viettää sen takia, ettei rallin maailmanmestaria saada enää koskaan takaisin Suomeen.

18.1.2017 Monte Carlo ralli, Gap, Shakedown 3,35 km
1. Sebastien Ogier 2.18,1
2. Mikkelsen (R5) +4,2
3. Tänak +4,3
4. Latvala +5,3
5. Paddon +5,8
6. Sordo +6,0
7. Hänninen +6,6
8. Neuville +6,9
9. Camilli +9,4
10. Kopecky (R5) +9,9

Keskiviikkoillan shakedownin eli ”mutteritestin” Toyota selvitti kunnialla ennen torstain myöhäisillan pimeydessä ajettavaa kahta kisaerikoiskoetta. Taakse jäivät toistaiseksi Citroenin Kris Meeke ja Graig Breen, jonka jäänuotteja etuautossa tekee Mikko Hirvonen. Myös Thierry Neuville, Daniel Sordo ja Hayden Paddon Hyundailta jäivät Toyota-kaksikolle, vaikka olivat ainoat nastoilla liikkeellä olleet.

– Näyttää siltä, että ainoat tosissaan jo vetäneet olivat Ogier ja Mikkelsen, kommentoi Mäkinen tuloksia kahden vedon jälkeen.

– Meidän autot olivat renkaita säästellen liikkeellä. Nyt varmasti helpottaa kuskeja, joita varmasti on eniten jännittänyt. Nyt ei voi vielä vetää johtopäätöksiä. Huomenna tiedetään, missä kohtaa mennään, Mäkinen summasi.

– Sikaliukasta. Mentiin myöhään ja siellä oli leikattu lunta linjalle. Nyt helpottaa, auto on nopea. Mutta ralli voi olla vaikea, Latvala ennusti ennen toista vetoaan Gapin hämärtyvässä illassa lisävalot jo nokalle asennettuna.

Meillä on valmis taktiikka. Jos jossain, niin täällä on kokemuksesta apua.

Neljännes vuosisadan Montea nähneestä Mäkisen tallin testi- ja rengaspäällikön tittelillä työskentelevästä Timo Kankkusesta huokuu ylpeys Yaristen palattua huoltopilttuseen.

– Kyllä se mieltä lämmitti, kun autot lähtivät ensimmäisen kerran tästä, sanoi Kankkunen. Hänen katkeamatonta kokemustaan Montesta ei monella ole. Ensin 24 kertaa etuautomiehenä tekemässä jäänuotteja ensin veli Juhalle, 11 vuotta Mikko Hirvoselle ja kaksi viimeistä Tänakille ja nyt uudessa tehtävässä.

– Kyllä tämä kisa on rengaspäällikön painajainen. Sää ja keli tiellä ovat täällä aina suuressa roolissa, jota pyrimme ennakoimaan parhaalla mahdollisella tavalla ja reagoimaan siihen. Kyllä nyt olisi pitänyt olla nastat alla, mutta säästämme niitä kisaan, niiden pitäisi laskujemme mukaan riittää. Ja aina voi käytettyjä ottaa alle uudelleen, jos tilanne vaatii, kuvasi Kankkunen rengastilannetta.

– Meillä on valmis taktiikka. Jos jossain, niin täällä on kokemuksesta apua.

– Tunnelma on nyt hieno. Tiimimme henki on hieno, kansallisuuksia on kaikkiaan 13. Kysyin urheilujohtaja Jarmo Lehtiseltä viime huhtikuussa, onko töitä. Ja sieltä soitettiin sitten takaisin. Testausohjelman käytännön järjestelyissä on tullut 150 matkapäivää, vaikka kotinaapurissa on pääpaikka, laukaalainen Kankkunen selvitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE