Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Monten päivän draama odotutti viimeiselle erikoiskokeelle – Latvala jatkaa hienoa taisteluaan jo kolmantena

Hallitseva maailmanmestari, M-Sportin Fordiin siirtynyt Sebastien Ogier (kuva) sai lahjaksi Thierry Neuvillen rengasrikon ja jousitusongelmien takia Monten johtopaikan. – Kuten on nähty, mitä kolmen päivänä aikana on tapahtunut, on turha juhlia vielä. Huomenna on kova päivä, vaikeassa säässä, Ogier sanoi Gapin huollossa.

Kilpailun johtoon siirtyi hallitseva mestari Sebastien Ogier, kun päivän viimeiselle erikoiskokeelle 51 sekunnin johdossa startannut Thierry Neuville kärsi vasemman takarenkaan rikkoutumisen ja samalla vioitti saman kulman jousitusta.

– Sorry Thierrylle, hän oli tekemässä hyvää työtä ja piti loistavaa vauhtia. Meillä on ollut viikonloppuna onnea ja täällä pieni virhe myös, osuin penkkaan jälleen, Ogier kuittasi johtopaikan viimeisen erkoiskokeen maalissa.

Neuville tuli vielä illan viimeiseen huoltoon, mutta jo yli puolituntia Ogierille hävinneenä.

M-Sportin Fordeilla on nyt kaksoisjohto ennen viimeistä päivää. Viron Ott Tänak on toisena 47,1 sekunnin päässä.

Toyotan Jari-Matti Latvala nousi Neuvillen keskeytettyä jo kolmanneksi (+2.20,6). Niskaan jo hengittäeellä Hyundain Dani Sordolla oli myös ongelmia päivän viimeisellä ek:lla, ja ero kasvoi yli minuutilla suomalaisen hyväksi. Ohjaustehostin ongelmasta kärsinyt espanjalainen menetti samalla sijoituksensa Graig Breenille.

Latvalan päivän sijoitukset olivat 8. – 4. – 3. – 6. ja 3. Sarjaa voi pitää kelpo suorituksena ja mikä tärkeintä: Latvala on jo kiinni podiumissa. Vain harva uskoi tähän mahdollisuuteen Toytotan paluukisassa rallin MM-sarjaan.

– Olen melko tyytyväinen aikaani, mutta näyttää, että Elfyn Evans lentää, sanoi Latvala vaatimattomasti viimeisen ek:n maalissa ja viittasi D-Mackin renkailla ja M-Sportin Fordilla ajavaan walesilaiseen, joka paukutti lauantaina peräti kaksi pohja-aikaa.

– Turinilla tulee olemaan vaikea olosuhde huomenna, huikkasi Latvala vielä ennen viimeistä huoltoa ennen siirtymää Monacoon yötauolle.

Viimeisellä erikoiskokeella myös Juho Hänninen kärsi rengasrikon, pysähtyi ja vaihtoi renkaan ja jatkaa kilpailua huomenna.

– Kyllä siinä nuotissa olisi pitänyt olla aiempi huomio. Nyt vain oli niin älyttömän liukasta, kertasi Hänninen vielä perjantaista suistumistaan.

– Näin heti, että iskarin yläkorva oli poikki. Ei siinä ollut enää mitään tehtävissä, hän sanoi.

– Turinia en ole tuohon suuntaan koskaan ajanut. Siellä on oltava huomenna hereillä. Autossa ei ole ollut yllätyksiä, kaikki on toiminut. Asetuksia ei muuteltu, Hänninen kertoi.

Näin heti, että iskarin yläkorva oli poikki. Ei siinä ollut enää mitään tehtävissä.

Monte Carlo rallin kolmas kilpailupäivä sujui auringon paisteessa, ilman sateita ja jo aiemmin sataneen lumen sulattelussa.

Seesteisiä olivat myös tapahtumat vuoristoteillä – pois lukien päivän viimeinen ek, jolla tulosluottelo laitettiin uusiksi. Aivan kuin kaikki olisivat valmistautuneet säilyttämään asemansa, ja vetäessään hieman henkeä ennen päätöspäivää sekä kahta legendaarisen Turinin huipun ylitystä.

Sääennusteet ovat luvanneet rannikolle sadetta, meri-Alpeille lumisadetta ja olipa lumen merkki myös Korsikalla.

Suurin yllätys rallikauden avauksessa on ehdottomasti Citroenin vaisu ensi-ilta uudella C3 WRC:lla.

Viime kauden MM-sarjan väliin jättäneen tallin odotettiin olevan valmiimpi uuteen kauteen, uusilla autoilla ja uusilla säännöillä.

Kris Meeken murheet jatkuivat myös lauantaina, kun auto pysähtyi mekaanisen vian vuoksi aamun toiselle erikoiskokeelle. Myös tallitoveri Stephane Lefebvre lähti päivään ralli2-säännön turvin. Tallin vanhalla WRC:lla kilpaileva Irlannin Graig Breen on tallin ainoa valopilkku sijalla neljä.

– Ajamme testiä nyt. Tästä kisasta on vain päästävä läpi ja keskityttävä seuraavaan kisaan, Meeke päivitti tilanteen ennen päivän erikoiskoetta.

Belgian Thierry Neuville lipesi päivän viimeisellä erikoiskokeella ja putosi yli puoli tuntia kärjestä. Sebastien Ogier nappasi johtopaikan. (Kuvat: Pertti Knuuttila)

Dani Sordo jatkoi lauantaina Jari-Matti Latvalan takaa-ajoa hyökkäävällä ajolla. Montessa voi leikata rajusti, kun keli alhaalla ja aurinkoisilla rinteillä on täysin kuiva ja jäätön.

Punkaharjun Juho Hänninen ja kartturi Kaj Lindström jatkoivat kisaansa lauantaina ralli2-säännön turvin. Ajamalla Toyotalle tärkeitä merkkimestaruuspisteitä. Yleiskilpailussa kaksikko on jo yli puolen tunnin päässä kärjestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE