Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Moskovan lentokentällä täysi härdelli päällä: Navalnyin liittolaisia otettu kiinni

LEHTIKUVA / AFP Alexander Nemenov

Venäläisen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin liittolaisia on otettu kiinni moskovalaislentokentällä Navalnyin kotiinpaluun alla. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja venäläislehti Moscow Times. Lisäksi kiinniotoista kertoo Twitterissä Navalnyin korruptionvastainen FBK-järjestö.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Navalnyin odotetaan saapuvan Moskovaan Vnukovon lentokentälle Suomen aikaa iltaseitsemän aikoihin.

Kentällä on otettu kiinni ainakin Navalnyin läheinen liittolainen Ljubov Sobol. AFP ja Moscow Times kertovat kentällä otetun kiinni yhteensä neljä Navalnyin liittolaista.

Moscow Times kertoo, että kiinni otettujen joukossa olisi silminnäkijähavaintojen mukaan myös Navalnyin veli Oleg Navalnyi. Lehden mukaan kiinni otetut olivat istuneet lentokenttäkahvilassa, kun he joutuivat viranomaisten haaviin.

Navalnyita takaisin Venäjälle kuljettava kone lähti Berliinistä iltapäiväneljän jälkeen. Lennon kulkua seuraa ainakin Flightradar24-sivusto.

Hieman ennen lähtöä Moscow Times kertoi Navalnyin nousseen Venäjälle suuntaavaan koneeseen vaimonsa Julia Navalnajan kanssa.

–  Tulkaa tapaamaan minua, oppositiojohtaja ilmoitti kannattajilleen keskiviikkona sosiaalisen median kanavilleen kirjoittamassaan viestissä ennen lähtöään Berliinistä.

Yli 2 000 on kertonut tulevansa Navalnyitä vastaan.

Ljubov Sobolin kiinniotosta on kerrottu useissa lähteissä, mutta Navalnyin veljen osalta on liikkunut epävarmempia tietoja. Hänen nimeään ei esimerkiksi löydy FBK:n Twitterissä julkaisemalta listalta, eikä FBK:n johtajan Ivan Zhdanovin julkaisemasta tviitistä.

Zhdanovin mukaan kiinni otettujen joukossa on sen sijaan ollut Ilja Pakhomov, joka oli AFP:n mukaan Navalnyin kanssa, kun hän sairastui kesällä kesken lennon myrkytyksen seurauksena.

Moscow Times kertoi Suomen aikaa ennen iltakuutta mellakkapoliisin saapuneen Vnukovon lentokentälle. Mellakkapoliisin ajoneuvoja on ollut jo aiemmin päivällä pysäköitynä lentokentän ulkopuolella. Poliisi on yrittänyt lehden mukaan poistaa paikalta joitain saapuvien aulassa oppositiojohtajan saapumista odottavia toimittajia ja Navalnyin tukijoukkoihin kuuluvia henkilöitä.

Iltakuuden jälkeen lehti taas kertoi, että Navalnyin tukijoita on pidätetty lentokentällä ja sen ulkopuolella.

Lentokentän on kerrottu myös rajoittaneen toimittajien toimintaa aseman sisätiloissa.

Syyttäjät varoittivat jo perjantaina, ettei lentokentälle suunniteltuun julkiseen tapahtumaan tulisi osallistua. Syyttäjien mukaan suunnitellulla tapahtumalla ei ole lupaa. AFP:n mukaan yli 2  000 ihmistä on kertonut Facebookiin perustetussa tapahtumassa aikovansa tulla Navalnyita vastaan, vaikka kovat noin 20 asteen pakkaset ovat kurittaneet Moskovaa.

Navalnyi: Minä olen syytön.

Navalnyi on oleillut Saksassa siitä lähtien, kun hänet toimitettiin sinne hoitoon Venäjällä elokuussa tapahtuneen myrkytyksen jälkeen.

44-vuotias Navalnyi myrkytettiin elokuussa Siperian Tomskissa, minkä jälkeen hänet lennätettiin sairaalahoitoon Berliiniin. Navalnyi on kertonut toipuneensa myrkytyksestä lähes täysin.

Oppositiojohtaja on syyttänyt myrkytyksestä Venäjän turvallisuuspalvelua FSB:tä, joka Navalnyin mukaan toimi presidentti Vladimir Putinin käskystä. Putin on kiistänyt Navalnyin syytökset.

Venäjän vankiloista vastaava viranomainen FSIN on ennalta ilmoittanut pidättävänsä Navalnyin, kun hän saapuu Venäjälle. FSIN katsoo, että ehdonalaista vankeusrangaistusta kärsinyt Navalnyi laiminlöi ilmoittautumisen venäläisviranomaisille joulukuussa, kun hän oli viranomaisten mukaan jo kyllin toipunut myrkytyksestään. Navalnyin ehdonalainen rangaistus päättyi vuodenvaihteessa.

Vankilaviranomaisen ukaasi ehdittiin kuitenkin tulkita pelotteena, jonka oli määrä pitää Navalnyi poissa Venäjältä. Ei olekaan varmaa, aikovatko viranomaiset pidättää oppositiojohtajan kansainvälisen median valvovan katseen alla.

AFP:n mukaan Navalnyi painotti syyttömyyttään häntä koneen sisällä ympäröineille toimittajille.

– He aikovat pidättää minut? Se on mahdotonta, minä olen syytön, hän sanoi kasvomaskiin sonnustautuneena.

– Koen olevani Venäjän kansalainen, jolla on täysi oikeus palata kotiinsa.

Asiantuntija: Imagoon ei olisi sopinut jäädä Venäjän ulkopuolelle.

Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith uskoo, että Navalnyin paluu on osa pitkää jatkumoa Navalnyin ja Venäjän valtion suhteessa.

– Koko sen ajan, kun Navalnyi on ollut poliittisesti aktiivinen, hän on korostanut venäläisyyttä ja isänmaallisuutta. Hänen imagoonsa ei olisi sopinut jäädä Venäjän ulkopuolelle ja pyrkiä jatkamaan oman agendansa ajamista siellä, Smith arvioi STT:lle sunnuntaina iltapäivällä.

Smith uskoo Venäjän johdon toivoneen, että Navalnyi olisi jäänyt pysyvästi ulkomaille. Hän painottaa, että jo ennestään tiedetään, että kotimaan asioihin vaikuttaminen rajojen ulkopuolelta käsin on vaikeaa. Esimerkkinä Smith käyttää Venäjältä lähtenyttä Mihail Hodorkovskia.

Smith painottaa, että Venäjän turvallisuuspalvelun tekemä murhayritys Navalnyin omassa kotimaassa ei ole pikkujuttu. Siksi on perustelua sanoa, että Navalnyi, kahden alaikäisen lapsen isä, matkustaa Venäjälle oman henkensä uhalla ja vähintään välitöntä pidätystä uhmaten.

– Ehkä hän on laskenut, ettei hänen henkeään yritetä riistää ihan saman tien, mutta sekin mahdollisuus on olemassa.

Smith pitää todennäköisenä, että Venäjä toteuttaa uhkauksensa pidätyksestä. Hän uskoo Navalnyin itsekin arvelleen, että näin käy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE