Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MT kysyi suomalaisten pääministerisuosikkia – Sanna Marin ykkönen reilulla marginaalilla

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on puolueiden nykyisistä puheenjohtajista suosituin vaihtoehto myös seuraavan hallituksen pääministeriksi, selviää Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastaajista 26,6 prosenttia näkee, että Marin olisi paras vaihtoehto seuraavan hallituksen pääministeriksi. 30,4 prosenttia vastaajista kuitenkin koki, että mieluisaa vaihtoehtoa ei löydy puolueiden puheenjohtajista tai he eivät olleet lyöneet lukkoon kantaansa.

Puolueiden johtajista toiseksi suosituin oli Petteri Orpo (kok.), jota kannatti 16,6 prosenttia vastaajista. Kolmantena oli Riikka Purra (ps.), jota tuki noin kahdeksan prosenttia vastaajista.

Suomessa on määrä järjestää eduskuntavaalit noin puolentoista vuoden päästä.

Kyselyn toteutti Kantar TNS Agri, ja siihen vastasi 8.-13. lokakuuta 1  023 suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE