Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MT: Työttömyysvakuutusrahastolta positiivinen tulosvaroitus

Työttömyysvakuutusrahasto arvioi työttömien työnhakijoiden määrän vähentyvän 3-4 prosentilla vuonna 2017 verrattuna vuoden 2016 keskiarvoon.

Työttömyysvakuutusrahasto (TVR) antoi tiistaina positiivisen tulosvaroituksen. Tämä on yksi signaali työttömyyden kääntymisestä laskuun.

Muuttuneesta arviosta vuoden 2017 tuloksesta uutisoi ensin Maaseudun Tulevaisuus. Työttömyysvakuutusrahasto on havainnut, että työttömyyskassojen maksamien päivärahojen määrä on vähentymässä.

Rahaston suorittamien maksutilitysten määrän arvioidaan vähentyvän tänä vuonna yhdestä kahteen prosenttia verrattuna vuoteen 2016. Tästä johtuen Työttömyysvakuutusrahasto arvioi koko vuoden tuloksen kohenevan 200-300 miljoonaan euroon.

TVR:n 30.8.2016 hyväksytyn talousarvion mukaan nettovarallisuuden muutos olisi 73 miljoonaa euroa positiivinen. Viimeaikaisten virallisten tilastotietojen perusteella arvioidaan, että työttömien työnhakijoiden määrä vähentyy 3-4 prosentilla vuonna 2017 verrattuna vuoden 2016 keskiarvoon.

Rahasto saa tulonsa työttömyysvakuutusmaksuista, joita kilpailukykysopimuksessa (kiky) nostettiin.

Vuonna 1999 perustettu TVR on ansiosidonnaisia tyttömyysturvaetuuuksia rahoittava rahasto, jota hallinnoivat työmarkkinaosapuolet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE