Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MT: Vihreiden Haavisto ei sulje pois hallitusyhteistyötä Halla-ahon perussuomalaisten kanssa

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ei sulje pois hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Hän muistuttaa, että eduskuntavaaleihin on vielä aikaa, ja puolueiden linjaukset saattavat muuttua.

Haavisto sanoo lehden haastattelussa, että hallitusyhteistyön ratkaisevat asiat, eivätkä puolueiden nimet.

Haavisto valittiin vihreiden väliaikaiseksi puheenjohtajaksi marraskuussa, kun Touko Aalto luopui paikasta sairastumisensa vuoksi.

Vuoden 2017 syksyllä Aalto sanoi Ylen Ykkösaamussa, ettei vihreät mahtuisi samaan hallitukseen Halla-ahon vetämän perussuomalaisten kanssa. Hänen mukaansa perussuomalaisten linjaukset perus- ja ihmisoikeuksista, maahanmuutosta, turvapaikanhakijoista ja etenkin talouskysymyksistä ovat kaukana vihreiden näkemyksistä. Hänen mielestään Halla-ahon talouspoliittinen linja on hyvin oikealla.

– Perussuomalaiset tiputan pois mahdollisista hallituskumppaneista. Kaikkien muiden kanssa voidaan asiat edellä käydä keskustelua, mutta se riippuu ihan asiakysymyksistä, Aalto sanoi tuolloin.

“Emme ole samalla arvokartalla”

Alma Median syyskuisessa tentissä kolme suurinta puoluetta eivät ennalta tyrmänneet hallitusyhteistyötä Halla-ahon perussuomalaisten kanssa. Yhteensovittelu senhetkisten tietojen pohjalta näytti kuitenkin vaikealta. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi, että viime vuonna todettu päätös arvoerojen kasvamisesta liian suureksi kertoo lähtökohdan olevan vaikea, mutta hän ei halunnut ennalta torpata hallitusyhteistyötä.

– Me emme vielä lähde tuomitsemaan etukäteen sitä tilannetta ja sitä kansanedustajajoukkoa, joka on perussuomalaisille valittu seuraavissa vaaleissa. Ne keskustelut käydään sitten. Mutta tulee varmasti olemaan vaikea sovittaa keskustan ja perussuomalaisten arvoja toisiinsa, Sipilä sanoi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi tuolloin käydyn keskustelun osoittaneen, että yhteistyö Halla-ahon perussuomalaisten kanssa olisi edelleen vaikeaa.

– Ei ole muutosta tapahtunut, mutta minä kuuntelen ja seuraan. Annetaan mahdollisuus tulla arvoissa meidän linjoille ja lähentyä, Orpo sanoi.

SDP:n Antti Rinne sanoi, että yhteistyö näyttäisi hyvin vaikealta, vaikka oppositiossa tehdäänkin yhteistyötä kaikkien ryhmien kanssa.

– Emme ole samalla arvokartalla tällä hetkellä, Rinne sanoi.

Sinisten Sampo Terho hermostui vänkäämiseen, kuka alkaisi tai ei alkaisi perussuomalaisten kanssa.

– Jussi Halla-aho ei ole missään piinapenkissä, hän on paratiisissa. Hän nauttii tästä joka hetki, tiedän sen, koska olen itse ollut siinä samassa paratiisissa kahden jytkyn verran, Terho sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE