MTV: Huuhkajille järkyttäviä uutisia tärkeän Kroatia-ottelun alla

Jalkapalloilija Roman Eremenkoa epäillään dopingista, kertoo MTV Sport.

MTV Sport kertoo, että Eremenkolle tehtiin dopingtesti Mestarien liigan ottelun jälkeen syyskuussa.

Venäläisen Sport-Ekspressin mukaan Eremenko testattiin ainakin saksalaista Bayer Leverkusenia ja englantilaista Tottenhamia vastaan pelattujen ottelujen yhteydessä. MTV:n mukaan näytteessä oli merkkejä urheilussa kiellettyjen aineiden käyttämisestä.

B-näytettä ei ole MTV:n mukaan tiettävästi vielä analysoitu. Euroopan jalkapalloliitto Uefa on ilmoittanut asiasta Suomen Palloliitolle.

Eremenko, 29, edustaa seuratasolla TsSKA Moskovaa. Suomen maajoukkueessa hän on pelannut 73 ottelua ja tehnyt viisi maalia.

Eremenko asetettiin väliaikaiseen 30 vuorokauden pelikieltoon torstaina. Palloliitto tiedotti tuolloin, ettei voi kommentoida asiaa.

– Palloliitto ei voi kommentoida asiaa enempää. Kommentointivastuu on TsSKA:lla. Pallo on nyt Moskovassa, toisti Palloliiton tiedotuspäällikkö Timo Walden eilen.

Eremenko ei ollut torstaina mukana, kun Suomi hävisi MM-karsinnoissa Islannille 2–3 Reykjavikissa.

Hän ei pelikiellon vuoksi ole mukana myöskään tänä iltana, kun Suomi kohtaa MM-karsinnassa Kroatian Tampereella.

Keskustelua aiheesta

”Liikkukaa, liikkukaa”, kehottaa 92-vuotias Äitee – Siiri Rantanen on ikäpolvea, joka urheili liikunnan ilosta – ei rahasta

Olipa ilo ja kunnia rupatella menneenä lauantaina Hakaniemen torikahvilassa  92-vuotiaan tohmajärveläistytön Siiri ”Äitee” Rantasen kanssa. Aurinko helotti taivaalta yhtä kirkkaana kuin Siirin terävä äly.

– Kun Tohmajärvellä ei ollut muuta tekemistä, niin minä juoksentelin ja hiihdin. Siitä se liikunnan kipinä syttyi. Ja roihuaa yhäkin. Urheileminen on antanut minulle terveyttä. Vain kerran elämässäni olen sairastanut. Se oli iskias, mikä iski. Ainoat liikuntaa helpottavat välineet ovat sauvat, jotka kuuluvat sauvakävelyyn.

Siiri Rantanen on sitä ikäpolvea jolloin urheiltiin liikunnan ilosta, ei rahasta. Siiri oli päivätyöltään  verhoilija ja asui Lahdessa. Hän laati itse itselleen harjoitusohjelmat ja pärjäsi. Myös juoksijana aina SM-kisoja myöten.

Hänen mielestään Suomessa on kyllä hyviä urheilulupauksia varsinkin tytöissä. Asenne on tärkeintä. Jaksaako ohittaa elämän muut houkutukset ja antautua täyspäiväisesti urheilemaan?

Urheilu on antanut hänelle paljon ystäviä, mutta hän hämmästelee, että Aino-Kaisa Saariselta kesti pitkään ennen kuin edes tervehti häntä. Nykyinen terveen ja reippailevan Siirin päivään kuulu muutaman kilometrin sauvakävely ja pyrkimys ehtiä olemaan vierasmannekiini lukuisten kutsujen toteuttamiseksi.

Siiri on syntynyt 14.12.1924, on pituudeltaan 165 senttiä ja kiloja on 58. Eli samat ovat mitat kuin kilpailuaikanaankin. Hänellä on kaksi jo eläkeiässä olevaa poikaa. Lasten edesmennyt isä Arvo Kalervo Rantanen oli urheilumiehiä, joka kannusti perheen äitiä urheilemaan.

Nyt Siiri kannustaa ihmisiä liikkumaan ja urheilemaan kiertäen 100-vuotiasta Suomea yhdessä entisen työtoverinsa tyttären Vikki Vähä-ahon kanssa. Torilla istuessamme Siiri ei saanut hetken rauhaa.Tunnettua persoonaa käteltiin ja musiikkimies Lasse Liemolakin iloitsi päästessään Siirin kanssa poseeraamaan yhdessä ja triokin säesti taustalla.

– Kyllä tämä hivelee, tuumasi elämäniloinen Siiri ”Äitee” Rantanen.

Sporttijuttua riitti, kun Demokraatin urheilukolumnisti Kauko-Aatos Leväaho ja Siiri ”Äitee” Rantanen tapasivat torikahveilla Helsingin Hakaniemessä.

Formularenkaissa samaa kaikua kuin vanhoissa nailonsukissa?

Formulamaailma tarjoaa katsojille hermoja kutkuttavaa jännitystä ja kilpailun suolaa. On ihailtavaa, että kärkinelikon karkeloissa on mukana kaksi suomalaista Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen. Varsinaisia huimapäitä ja ratojen taistelijoita.

Tällä erää britti Lewis Hamilton on nopein, Saksan Sebastian Vettel syyttelee muita ja käyttäytyy ajoittain fair playn vastaisesti. Mutta osaa kyllä ajaakin. Bottas on ratojen rauhallinen ja yhteistyökykyinen herrasmies, joka omaa ajamisen ja taistelemisen lahjat. Räikkönen on muuttunut jäämiehestä pehmoksi perhelisäysten myötä ja taitaa taistot eikä selittele turhia.

Aikanaan ikuisesti kestäviä nailonsukkia tehtiin vain lyhyen aikaa kaupallisista syistä. Onkohan samaa kaikua myös formularenkaissa? Tavallinen tallaaja  saa autonsa renkaita käyttökelvottomiksi muutaman kymmenentuhannen kilometrin ajamisella. Sen sijaan formulakuskit saavat tuhansia euroja maksavat renkaat tuhotuiksi kylläkin muutaman sadan km-ajossa.  Onhan kaupan käytävä. Jos renkaat olisivat kestävämpiä, niin eihän kauppa kävisi. Eikä renkaiden vaihtorulettia nähtäisi.

Lydiard, Brewer, Ormo…. Oliskohan noista ajoista jotain opittavaa?

Tämä on jo jankuttamista. Silti siihen on palattava.

Oskari Mörö ja Nooralotta Neziri ovat taantuneet. Wilma Murtoa ei ole paljoa seipään varressa näkynyt. Ilahduttavana vastapainona kyllä kolmiloikassa Simo Lipsanen, ja pikajuoksussa Samuel PurolaSamuli Samuelsson sekä naisten moukarissa Krista Tervo ovat edistymisen merkkejä. Onpa niitä muitakin. Silti aivan liian vähän.

Aikanaan Jukka Uunila 1960-luvun lopussa palkkasi maailmankuulun uusiseelantilaisen Arthur Lydiardin nostamaan pitemmän matkan juoksijamme maailman huipulle.

1970-luvulla Göran Stubb toi jääkiekkoon kypärä otsallaan pelanneen kanadalaisen rämäpää Carl Brewerin sysäämään Suomen lätkä kv-ympyröiden yläpäähän.

1980-luvulla Kari Ormo keksi virolaisen uintiprofessorin Rein Haljandin kuvaamaan vedenalaista uintitekniikkaa ja Suomesta löytyi pari uimaria maailmanmestareiksi. Jani Sievinen ja Antti Kasvio. Myöhemmin kolmaskin – Hanna-Maria Seppälä.

Jani Sievinen kävi nuorena poikana 1980-luvun alussa isä Esan ja äiti Maritan kanssa valintakeskustelun uinti vai koulu. Valittiin uinti ja Janista tuli maailman paras.

Kymmeniä vuosia sitten urheiluseuroissa oli yhteishenkeä ja urheilun ilmaista opetusta nuorille. On kai niitä nytkin, mutta suuntaus on, että kaikesta pitää maksaa, eikä kaikilla ole siihen varaa. Se karkottaa useita.

Olisikohan noista ajoista jotain opittavaa, kun Suomen urheilua yritetään nostaa edes siedettävälle tasolle maailmassa.

Keskustelua aiheesta

Tunnettu urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

Kansainvälisesti tunnettu urheilulääkäri ja kirurgi Pekka Peltokallio kuoli keskiviikkona Espoon sairaalassa, tiedotti Urheiluliitto.

Helsingin yliopiston kirurgian professori emeritus Peltokallio oli kuollessaan 91-vuotias.

Peltokallio oli Suomen joukkueen lääkäri useissa arvokisoissa. Hän oli pitkään myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n lääkintäkomitean jäsen.

Peltokallio syntyi Ylistarossa 21. tammikuuta 1926, mutta vietti lapsuutensa Petäjävedellä. Kirurgina hän toimi viisi vuotta Keski-Suomen keskussairaalassa ja yli 30 vuotta Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa.

Kirurgina Peltokallio hoiti lukuisia menestyneitä suomalaisia ja ulkomaisia huippu-urheilijoita. Helsingin 1983 yleisurheilun MM-kisoissa ja 1994 EM-kisoissa Peltokallio oli mukana järjestelytoimikunnassa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Bottaksen taidot maailman huippua

Valtteri Bottas on Suomen urheilun kirkkain ja maailmalla tunnetuin sporttitähti juuri nyt. Ensin Itävallan F1-osakilpailussa paalupaikka ja sitten voitto itse kisassa. Jo toinen tällä kaudella ja kaikkiaan kuudennen kerran bodiumilla.

Bottas on luonteeltaan rauhallisesti ajatteleva ja eritoten tiimityötä tekevä formulakuski. Sanoa voi samalla, että hän on olympiauimari Emilia Pikkaraisen vanhempien unelmavävy. Huippu-urheilupariskunta ymmärtää miten olla ja elää valokeilassa. Valtterilla on kaikki edellytykset voittaa maailmanmestaruus jo tällä sesongilla – eli jatkaa Keke Rosbergin, Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen MM-tittelivauhtia.

Tällä hetkellä MM-taistoa johtaa Saksan Sebastian Vettel, mutta Valtteri on enää 15 pistettä Mersun tähtikuljettajan Lewis Hamiltonin takana. Tunnelma tihenee. Kimi Räikkönenkin ahdistelee kärkipäätä, muttei niin vakavasti. Autotallien välinen kisa on kahden kauppa (Mersu-Ferrari) ja kolmannen (Red Bull) korvapuusti.

TUL:n liittojuhlat 1946 ja SVUL:n suurkisat 1947 olivat esimerkillisiä liikunnan ja urheiluaatteen nostattajia kymmenetuhansine osanottajineen. Sittemmin nämä massatapahtumat hiipuivat. Valitettavasti.

Nyt on menneenä viikonvaihteena tuotu uusi kirjo vähemmän harrastettuja lajeja TV:ssä näkyväksi. Se oli mielenkiintoinen kavalkadi 30 lajista, joilla on tuhansia osallistujia ja seuraajia. Joukossa myös perinnelajeja.

Tehdyistä ennätyksistä jäi mieleen Ari-Pekka Liukkosen sähäkkä 50 metrin pyrähdys altaassa. Aika 21,58 oli paitsi Suomen ennätys niin myös kauden 5. paras maailmassa. A-P on ollut maailman kärkeä kolkuttelemassa jo pitkään, mutta arvokisojen alkuerissä on taaplattu. Pyrähdys altaan mitalla on niin vaudikasta ja tiheää jalkapotkua sekä käsien viuhdontaa, että sadasosilla on valtava merkitys. Toivottavasti parin viikon päästä Budapestin arvokisauinneissa vedot osuvat kohdalleen.

Olemme kansainvälisesti jalkapallon kehitysmaa taas kerran.

Koripalloguru Henrik Dettmann on sitä mieltä, että ulkomaalaisista pelaajista Suomen sarjoissa on hyötyä suomalaisen koripallon kehitykselle. Näyttöjäkin on. Koris on kehittynyt.

Jalkapallossa meidän sarjoissamme pelaa runsasmääräisesti niinikään ulkomaisia keskitason, jos senkään, pelaajia. Tulos on laiha. Olemme kansainvälisesti jalkapallon kehitysmaa taas kerran.

Eli mistä kiikastaa? Kaikilla lajeilla on johtonsa, joiden ensisijainen tehtävä on edistää lajiaan. Onko nyt koriksessa sitten viisaampia ja osaavampia johtajia ja valmentajia kuin futiksessa? Miettimisen arvoinen kysymys. Myös lentis ja salibandy tuottavat parempaa satoa kuin futis.

Tapanani on kysyä lajien päättäjiltä, mitä on tehty kehittymisen eteen. Palloliiton ex-varapuheenjohtaja, kansanedustaja (sd.) ja urheilun sekä kulttuurin läpitunkema Jukka Gustafsson totesi, että  jalkapallossa harjoitusmahdollisuudet ovat kunnossa läpivuotiselle treenaamiselle. Mutta hän arveli laajan lajikirjomme hajaannuttavan harrastajia liiaksi. Siksi meillä pulpahtaa vain silloin tällöin Litmasia ja Hyypiäitä huipulle eikä koskaan kerralla koko kentällistä kykyjä.

Hän yhtyi myös esilleottamaani puutteeseen, ettei Suomessa ole vieläkään yhtäkään sellaista yleisöystävällistä peliareenaa jollaisia jääkiekollamme on jo reilusti yli 200. Kummola ja kumppanit ovat taitaneet lobbauksen kuviot.

Mikä merkitys urheilulla onkaan ihmisten keskeisessä ystävyydessä yli rajojen.

Jamaikan Usain Bolt on urheilukenttien ihailtu kuningas, joka on ilmoittanut nyt uransa päättymisestä. Olipa sykähdyttävä hetki Tshekin Ostravassa, missä häntä juhlittiin rakastettuna vieraana. Vaikkei pikamenijä ollutkaan vielä huippuvireessä, niin 15 000 katsojaa nousi seisomaan rakastetun ja uskollisen sankarin vierailua kunnioittaakseen.

Haastattelut, puheet, katsojien plakaatit, aplodit, musiikki ja iloisesti räiskyvä ilotulitus muistuttivat meitä kaikkia siitä, mikä merkitys urheilulla onkaan ihmisten keskeisessä ystävyydessä yli rajojen.

Urheilun liekki ei sammu koskaan.

Maailman valioiden kamppailuja on huikea seurata. Mutta, olisipa vaikkapa timanttiliiganäyttämöllä muitakin suomalaisia kuin Tero Pitkämäki, niin se sykähdyttäisi.

Voimme myös iloita lentisnaistemme menestyksestä Euroopassa.

Kyllä se siitä….

Keskustelua aiheesta

IAAF vapautti 16 venäläisurheilijaa kansainvälisiin kisoihin

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF vapautti sunnuntaina 16 venäläistä urheilijaa kilpailemaan kansainvälisissä kilpailuissa ilman kansallisuustunnuksia.

Venäjän liitto pysyy edelleen kilpailukiellossa ja suljettuna Lontoon MM-kisoissa ylhäältä johdetun dopingin takia.

Vapautettujen urheilijoiden joukossa on muiden muassa pituushypyn 2013 maailmanmestari Aleksandr Menkov.

IAAF sulki Venäjän kansainvälisistä kisoista marraskuussa 2015, eivätkä maan yleisurheilijat päässeet yhtä lukuun ottamatta Rion olympialaisiin.

Olympialaisten jälkeen IAAF on vapauttanut 39 venäläisurheilijaa, jotka ovat harjoitelleet maan dopingjärjestelmän ulkopuolella.

IAAF on saanut Venäjältä yli 150 poikkeuslupahakemusta kansainvälisiin kisoihin.

Keskustelua aiheesta

Käteen tullut rakkokaan ei haitannut Bottasin menoa – voitto tuo 35 pisteen päähän Vettelistä

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO Andrej Isakovic

Valtteri Bottas otti Itävallan gp:ssä virheettömällä ajolla uransa toisen osakilpailuvoiton formula 1:n MM-sarjassa. Paalupaikalta erinomaisesti johtoon startannut Bottas ajoi voittoon 0,658 sekunnin erolla MM-sarjaa johtavaan Sebastian Vetteliin.

– Alussa kilpailu oli hyvin hallussa, mutta loppu oli vaikeampi. Sain vasempaan käteen ison rakon, ja kierroksella ohitettavat hidastivat vauhtia melkoisesti, Bottas kertoi C More Maxin lähetyksessä.

Vettel kiri lopussa Bottaksen etumatkaa kierros kierrokselta, kunnes takaa-ajo tyssäsi kierroksella tavoitetun Sergio Perezin ohitukseen viimeisellä kierroksella.

– Puolen sekunnin tappio. Lähellä oli. Olisin tarvinnut yhden kierroksen lisää, sillä Valtterilla näytti jo olevan aika vaikeaa, Vettel arvioi.

Saksalainen jäi renkaidenvaihtoon mennessä lähes yhdeksän sekuntia Bottaksesta ultrapehmeillä renkailla. Superpehmeillä Vettelin Ferrari oli Mercedestä nopeampi.

– Renkaidenvaihdon jälkeen auto toimi tosi hyvin.

Bottaksen startti kilpailuun oli lähes täydellinen. Vettelin mielestä se oli vilppilähdö, mutta tuomaristo totesi tarkistuksen jälkeen Bottaksen reagoineen valoihin täydellisesti, vain 0,201 sekunnissa.

– Taisi olla urani paras lähtö, Bottas naureskeli mitalikolmikon haastattelussa.

Räikkönen joutui luovuttamaan kaksi sijaa.

Kolmannesta lähtöruudusta startanneen Kimi Räikkösen hankala viikonloppu päättyi lopulta viidenteen sijaan.

Daniel Ricciardo oli kilpailussa kolmas ja kahdeksanteen ruutuun lähtöruuturangaistuksella pudotettu Lewis Hamilton nousi neljänneksi.

Räikkönen menetti kaksi sijaa heti ensimmäisellä kierroksella. Hän ohitti toisella kierroksella ranskalaisen Romain Grosjeanin, mutta menetti renkaidenvaihdossa neljännen sijan Hamiltonille.

Vettel kasvatti etumatkansa MM-sarjassa 20 pisteeseen. Hamilton on sarjassa toisena ja Bottas kolmantena 35 pisteen päässä Vettelistä. Ricciardo on neljäntenä ja Räikkönen viidentenä.

Mercedes johtaa valmistajien sarjaa 33 pisteen erolla Ferrariin. Red Bull on jo yli sadan pisteen päässä kolmantena.

Keskustelua aiheesta