Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MTV: Koronakriisiä ratkovat talousviisaat törmäsivät tiedon tulppaan – “Meillä ei ole ihan tarkkaa kuvaa epidemiaskenaariosta”

Professori Roope Uusitalon mukaan tietoa ja laskelmia Suomen koronatilanteesta on vaikea saada hallinnolta.

Demokraatti

Demokraatti

Hän kertoo MTV:n Uutisekstrassa, millaiseen yllättävään ongelmaan koronakriisistä selviytymistä pohtiva talousviisaiden ryhmä on törmännyt. Uusitalo on ryhmän jäsen.

– Meillä ei ole ihan tarkkaa kuvaa siitä minkälainen on tämänhetkinen epidemiaskenaario, koska emme ole saaneet viimeisimpiä laskelmia, mutta aika optimistinen saisi olla, että uskoisi tämän olevan ohi kolmessa kuukaudessa, Uusitalo arvioi viime aikojen talouslaskelmia MTV:lle.

Koronaselvitysryhmän puheenjohtaja on VTT, työelämäprofessori Vesa Vihriälä. Lisäksi korona-analyysiä tekevät VTT Sixten Korkman, professori ja nobelisti Bengt Holmström sekä Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n professori Roope Uusitalo.

Työn tilaajia ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö.

Uusitalo ei suostu MTV:n haastattelussa sanomaan ääneen, missä tiedon tulppa on, mutta ilmeisesti juuri tietoja epidemiaskenaarioista ja niihin liittyvistä laskelmista on ollut vaikea saada. Professorin mukaan ryhmä on törmännyt kulttuurieroihin.

Hänen mukaansa yliopistomaailmassa on totuttu siihen, että tieto on julkista, perusteet ovat näkyvissä ja tietoa jaetaan mahdollisimman tehokkaasti.

Lisää aiheesta

– Kun akateeminen maailma törmää tähän hallinnon maailmaan, sitä oppii aina uudestaan ja uudestaan, että hallinnossa tämä tiedon säännöstely on myös keskeinen vallankäytön väline.

Uusitalo perää myös kansalaisten oikeutta tietää, mihin taustatietoihin hallitus perustaa koronastrategiansa.

Asiantuntijaryhmä tekee ehdotukset, väliraportit ja lopullisen analyysin. Koronaselvitysryhmä luovuttaa loppuraporttinsa 1. toukokuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE