Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

MTV siirtyy Telian omistukseen – teleoperaattori ostaa Bonnierin televisiotoiminnan

Teleoperaattori Telia ilmoittaa ostavansa mediayhtiö Bonnierin televisioliiketoiminnan. Kaupassa Telialle siirtyvät suomalainen MTV, ruotsalainen TV4 ja maksutelevisioyhtiö C More.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kauppahinta on 9,2 miljardia kruunua eli noin 886 miljoonaa euroa. Kauppahinta voi kasvaa liiketoiminnan kehityksestä riippuen enintään miljardilla kruunulla eli noin 96 miljoonalla eurolla.

Telian toimitusjohtajan Johan Dennelindin mukaan Bonnierin tv-toiminnan hankinta on luonnollinen askel teleoperaattorin ydinliiketoiminnan täydentämiseksi.

– Yhdessä TV4:n kanssa palvelemme asiakkaitamme ja katsojiamme uusilla tavoilla ja luomme uusia liiketoimintamahdollisuuksia, Dennelind sanoo tiedotteessa.

Kauppa on jatkumoa viime vuosien kehitykselle, jossa teleoperaattorit ovat pyrkineet laajentumaan televisiotoiminnan puolelle. Viime vuonna Telia hankki kuudeksi vuodeksi oikeudet suomalaisen jääkiekon Liigan televisiolähetyksiin.

Telian suunnitelmat Bonnierin televisiotoiminnan ostamisesta tulivat julkisuuteen toukokuun lopulla, kun ruotsalaismedia Resume kertoi asiasta lähteidensä tietoihin perustuen. Uutisen jälkeen Telia julkaisi tiedotteen, jossa se vahvisti neuvottelevansa Bonnierin kanssa.

Bonnierin tv-toiminnassa työskentelee yhteensä noin 1 200 työntekijää.

Telia ennakoi kaupan toteutuvan vuoden 2019 toisella puoliskolla. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE