Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MTV: Suomen somalilaisten liitto tuomitsee laajamittaisen poliittisen ohjauksen: “Käsillä erittäin vakava asia”

Suomen somalilaisten liitto on esittänyt kannanottonsa ministeri Jari Lindströmin (uv.) entisen erityisavustajan yritykseen pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestöjen avustukset. Asiasta uutisoi MTV.

Liitto tuomitsee kannanotossaan laajamittaisen poliittisen ohjauksen ja katsoo sen olevan syrjintää ja yhdenvertaisuuden rikkomista.

Poliittinen ohjaus ei tulisi liitosta ulottua yksittäisiin avustuspäätöksiin ja väestöryhmiin. Kannanotossaan liitto toteaa lisäksi, että Suomen hallinnon tulisi olla lahjomatonta.

Liitto vetoaa myös hallitukseen, jotta se ryhtyisi tarvittaviin toimiin tapauksen kaltaisen rasistisen toiminnan kitkemiseksi, kuten liitto tapahtunutta kuvailee.

Avustuksilla järjestöt auttavat maahanmuuttajalapsia, -nuoria ja -äitejä selviytymään arjestaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson sanoi Helsingin Sanomille aikaisemmin, että Lindströmin entinen avustaja Sakari Puisto (ps.) halusi pyyhkiä yli kahden somalitaustaisen kansalaisjärjestöjen avustukset. Gustafssonin mukaan Puisto ylitti toiminnallaan sen rajan, ”mitä olemme pelänneet Halla-ahon porukoiden tekevän”.

Lindström kertoi Demokraatille olevansa kritiikistä ihmeissään ja pitää toimintaansa normaalina poliittisena ohjauksena.

Lisää aiheesta

Perussuomalaisilla on ollut jatkuvasti somalialaiset kiikarissa.

Helsingin kaupunginvaltuutettu Abdirahim “Husu” Hussein (sd.) tuomitsee Demokraatille Lindströmin erityisavustajan antaman poliittisen ohjauksen, mikäli sellaista on tapahtunut.

– Perussuomalaisilla on ollut jatkuvasti somalialaiset kiikarissa. He haluavat hankaloittaa somalialaisten kotoutumista, Hussein sanoo.

Järjestöjen työ on Husseinin mielestä ollut toimiva keino pyrkiä edesauttamaan somalialaisten kotoutumista Suomeen. Hänen mukaansa se, että perussuomalaiset haluavat vähentää järjestöjen resursseja kertoo enemmän perussuomalaisista ja heidän ajatusmaailmasta, kuin somalialaisia auttavista järjestöistä.

– Järjestöt ovat yrittäneet auttaa jäsenistöä menemään eteenpäin suomessa. Määrältään summat ovat hyvin pieniä verrattuna suuriin järjestöihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE