Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MTV: Tavio päätti jättää Suomen rannalle Ukraina-liittoumasta – syynä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistäminen

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suomi ei osallistu Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan, kertoo MTV:n uutiset. Päätöksen teki perussuomalaisten ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kesäkuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

MTV:n mukaan useat virkamieslähteet kertovat, että Tavio päätti Suomen jäävän liittoumasta ulos siksi, että sen on tarkoitus edistää myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asiaa.

Tavio ei kiistä asiaa MTV:n uutisille ja sanoo, että kyse on painopistevalinnasta.

-  Ukrainan osalta humanitäärisen avun puolella on ollut painopisteenä enemmän vammaiset, vanhukset ja tällä tavalla. Kyse on sinänsä painopistevalinnasta, Tavio sanoo MTV:lle.

Tasa-arvoliittouma perustettiin Ukrainan jälleenrakennuskonferenssissa Berliinissä kesäkuussa. MTV kertoo, että liittouman takana ovat erityisesti Ukrainan ja Saksan hallitukset. Lisäksi keskeisessä roolissa on YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin Ukrainan-osasto.

Liittoumaan osallistuvat muun muassa Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Britannian ja Yhdysvaltain ulkoministeriöt tai kehitysyhteistyövirastot sekä EU.

Jäsenet ovat sitoutuneet huomioimaan erityisesti naisten ja miesten välisen tasa-arvon sekä naisnäkökulman Ukrainan jälleenrakentamisessa. MTV kertoo, että liittoumassa on kyse ennemmin poliittisesta sitoutumisesta kuin konkreettisiin hankkeisiin tai rahaa vaativiin panostuksiin sitoutumisesta.

Uutista korjattu klo 9.37: jutussa väitettiin aiemmin virheellisesti, että liittoumassa olisi keskeisessä roolissa YK:n naisjärjestö. Oikeasti järjestön nimi on YK:n tasa-arvojärjestö UN Women.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE