Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MTV:n kysely: Noin puolet suomalaisista aikoo äänestää kuntavaaleissa samaa puoluetta kuin viime eduskuntavaaleissa

LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Noin puolet suomalaisista aikoo äänestää kesäkuun kuntavaaleissa samaa puoluetta kuin äänesti kaksi vuotta sitten eduskuntavaaleissa, ilmenee MTV:n uutisten teettämästä kyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kolmannes vastaajista on yhä epävarmoja tulevasta puolueesta ja 13 prosenttia ilmoittaa, ettei aio äänestää kuntavaaleissa samaa puoluetta.

Kyselyyn vastanneista 40 prosenttia on sitä mieltä, että nykyisen hallituksen valtakunnallinen politiikka vaikuttaa suuresti puoluevalintaan kuntavaaleissa. Vajaa kolmannes ei pidä valtakunnan politiikkaa lainkaan merkityksellisenä kuntavaalipuoluetta valittaessa.

Keskeisimpinä teemoina kuntavaaleissa nousevat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kunnan talous, jotka lähes puolet vastaajista arvotti tärkeimpien teemojen joukkoon. Valmiiden vastausvaihtoehtojen listalla kuntavaaliteemoista häntäpäähän jäivät EU:n elpymispaketti, koronatoimet, valtion talous ja kuntaliitokset.

MTV:n kyselyn toteutti Corefiner Oy. Kyselyyn vastasi noin 2  000 ihmistä kuluneen seitsemän päivän aikana. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE