Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Muistosymposium kunnioittaa Matti Ahteen työtä – teemat kumpuavat hänen omasta elämästään

Oulun kaupunki kunnioittaa edesmennyttä ministeri Matti Ahdetta (sd.) järjestämällä muistosymposiumin ensi viikon perjantaina 21. toukokuuta.

Demokraatti

Demokraatti

Symposiumin teemat nousevat oululaistaustaisen Matti Ahteen elämästä. Ympäristö, demokratia ja kulttuuri olivat hänen poliittisen ja yhteiskunnallisen työnsä ytimessä yli 50 vuoden ajan.

Matti Ahteen yhteiskunnallisesta merkityksestä ja perinnöstä ovat puhumassa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.), kaupunkineuvokset Hannes Manninen ja Kari Nenonen sekä Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen.

Tilaisuuden musiikista vastaavat Oulun sinfonian muusikot solisteinaan Helena Juntunen ja Eino Grön sekä Pertti Haipola, Osmo Kaveri ja Silja Lassila. Symposiumin juontaa Anu-Maija Kärjä.

Tilaisuus pidetään Oulun Lääninhallitustalon Valkoisessa salissa klo 13–15.

Muistosymposiumiin voi osallistua suorassa verkkolähetyksessä perjantaina 21.5.2021 klo 13 alkaen osoitteessa www.ouka.fi/live. Tilaisuus on myöhemmin katsottavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=8hvOMM0678U

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE