Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Muotimarkkinoiden murros näkyy – Lindex laski Stockmannin liikevoittoa

Tavarataloyhtiö Stockmannin oikaistu liikevoitto laski viime vuonna 12 miljoonaan euroon toissa vuoden 31 miljoonasta eurosta. Tulosta painoi yhtiön mukaan erityisesti vaateketju Lindex.

Stockmannin tulos vastaa yhtiön tammikuussa antaman tulosvaroituksen lukuja.

– Stockmann saavutti positiivisen liiketuloksen vuonna 2017, mutta tulos laski edellisestä vuodesta. Lindexin tulos ei ollut tyydyttävä, ja olemme aloittaneet tiukat toimenpiteet muutoksen varmistamiseksi, kertoo toimitusjohtaja Lauri Veijalainen.

Stockmannin liikevaihto supistui viime vuonna 1,06 miljardiin euroon toissa vuoden 1,16 miljardista eurosta. Loka-joulukuussa oikaistu liiketulos putosi 24 miljoonaan euroon 35 miljoonasta eurosta ja liikevaihto 316 miljoonaan euroon 348 miljoonasta eurosta.

Kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu digitalisaation ja kilpailun lisääntyessä.

Toisin kuin Lindex, Stockmannin yksiköistä Retail ja Real Estate paransivat tuloksiaan. Retail sisältää tavaratalot ja verkkokaupan. Real Estate koostuu Stockmannin kiinteistöistä.

– Aloitamme vuoden 2018 aiempaa haastavammista lähtökohdista, ja ensimmäisen vuosineljänneksen tulos tulee olemaan matalalla tasolla, Veijalainen sanoo.

Lisää aiheesta

Stockmann ennakoi, että kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu digitalisaation ja kilpailun lisääntyessä. Tämä heijastuu muotimarkkinoihin, jotka Stockmannin johdon arvion mukaan eivät kasva yhtä nopeasti kuin yleinen taloustilanne.

Stockmannin oikaistu liiketulos ei sisällä Herkku-myymälöitä, jotka siirtyivät joulukuun lopussa S-ryhmän omistukseen.

Yhtiön hallitus ehdottaa, ettei viime vuodelta makseta osinkoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE