Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Murhista epäillyt lapsuudenystävät johdattivat poliisin yli 3 000 kilometrin ajojahdille Kanadassa

Kam McLeodia (vasemmalla) ja Bryer Schmegelskya etsittiin useiden viikkojen ajan Kanadassa.

Kanadassa on viime viikot etsitty kahta karkuteillä olevaa nuorta miestä, joita on epäilty kolmesta murhasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nyt maanlaajuinen ihmisjahti näyttää tulleen päätökseensä, sillä kahden Manitoban provinssista keskiviikkona löydetyn ruumiin uskotaan kuuluvan poliisin takaa-ajamille epäillyille. Poliisi jäljitti epäiltyjä melkein kolmen viikon ajan.

19- ja 18-vuotiaat nuoret miehet oli etsintäkuulutettu epäiltyinä australialaisen miehen ja tämän yhdysvaltalaisen tyttöystävän murhasta. Lisäksi miesten epäiltiin murhanneen kanadalaisen yliopistoprofessorin.

Nuoret miehet oli ilmoitettu alkujaan kadonneeksi viime kuussa. Kaksikko oli BBC:n mukaan ollut tuolloin matkalla Brittiläisen Kolumbian pohjoispuolella sijaitsevaan Yukoniin, jossa heidän oli määrä tehdä töitä. Tämän jälkeen poliisi löysi yliopistoprofessorin ruumiin ja miehet nimettiin epäillyiksi kolmesta murhasta.

– Manitoban ajojahti on päättynyt, Kanadan turvallisuusministeri Ralph Goodale kertoi Twitterissä keskiviikkona.

Samalla Goodale antoi ymmärtää, että murhista epäillyt olisi löydetty.

BBC kertoo poliisin löytäneen 22. heinäkuuta auton, joka kuului murhatulle professorille. Karkuteillä olevien miesten uskottiin käyttäneen uhrin autoa, joten etsinnät siirrettiin Manitobaan, 1 300 asukkaan pikkukaupungin Gillamin alueelle, josta ruumiit löydettiin keskiviikkona.

Lisää aiheesta

Kanadan ratsupoliisin mukaan ruumiit löydettiin tiheästä pusikosta, noin kahdeksan kilometrin päässä aiemmin löydetystä autosta.

– Tällä hetkellä olemme vakuuttuneita siitä, että nämä ruumiit ovat Brittiläisen Kolumbian murhista etsimiemme epäiltyjen, kertoi ratsupoliisin edustaja Jane MacLatchy lehdistötilaisuudessa.

– Winnipegissä varataan parhaillaan aikaa ruumiinavaukselle, jotta heidän henkilöllisyytensä voidaan varmistaa ja kuolinsyy selvittää, hän jatkoi.

Maanlaajuinen ajojahti

Kaksikkoa etsittiin australialaisen 23-vuotiaan miehen ja yhdysvaltalaisen 24-vuotiaan naisen murhista. Pariskunta löydettiin kuoliaaksi ammuttuna maantien laidasta Brittiläisessä Kolumbiassa heinäkuun puolivälissä.

Paikallisen median mukaan australialaismies oli asunut Brittiläisessä Kolumbiassa, mutta pariskunta oli matkustellut runsaasti.

Yhdysvaltalaisnaisen perhe kertoi medialle, että pariskunta oli lähtenyt matkustamaan Kanadan läpi.

Tämän jälkeen viranomaiset löysivät ruumiin, joka kuului 64-vuotiaalle Brittiläisen Kolumbian yliopiston kasvitieteen professorille.

– Tekojen motiivin selvittäminen tulee olemaan erittäin vaikeaa, ratsupoliisin apulaispäällikkö Kevin Hackett kertoi toimittajille.

– Meillä ei luonnollisestikaan ole mahdollisuutta puhua näiden henkilöiden kanssa, hän kertoi.

Hackett lisäsi, että poliisi toivoo löytävänsä johtolankoja motiivista ruumiiden löytöpaikan tutkimusten yhteydessä.

Lennokki skannasi soita ja metsiä

Nuoret miehet vetivät poliisia perässään yli 3 000 kilometrin matkan, joka kattoi itä-länsi-suunnassa puolet Pohjois-Amerikan mantereesta.

– Tämä vastaa matkaa Moskovasta Lontooseen, Hackett suhteutti ajojahdin laajuutta toimittajille.

Poliisilla oli käytössään vainukoiria, lennokki ja etsintään käytettäviä lentokoneita, jotka oli varustettu infrapunakameroilla. Näiden avulla viranomaiset haravoivat vaikeakulkuista, metsittynyttä, soista ja hyttysiä täynnä olevaa maastoa, jolla tiedettiin olevan myös karhuja ja susia.

Asiantuntijat kertoivat, että epäiltyjen olisi ollut vaikeaa selvitä kauan kyseisessä maastossa. Epäillyt olivat lapsuudenystäviä.

Nuoremman epäillyn isä kertoi ajojahdin alkuvaiheessa uutistoimisto Canadian Pressille, että hänen pojallaan oli paljon ongelmia. Isän mukaan poika ei ollut ikinä täysin toipunut vanhempiensa erosta vuonna 2005.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE