Ensikokemusten pohjalta muutos tuntuu kaikin puolin onnistuneelta, vaikka tässä starttivaiheessa festarin esitykset eivät sanottavasti vielä imeneet tykönsä ihkauutta yleisöä. Kuitenkin jo pelkästään kesäatmosfääri tapahtuman puitteina aiempien marraskuisten kaamosharmauksien sijasta antaa Murrokselle uutta virtaa.

Uutta tämän vuoden Murroksessa oli myös se, että tapahtuma oli saanut ohjelmistoonsa ensimmäisen kansainvälisen vierailijan. Viron koillisella nurkalla ja Venäjänkin puolella asuva setujen etninen vähemmistö ei liene meille suomalaisille kielisukulaisistamme tunnetuimpia, joten virolaisen Taarka Pärimusteaterin vierailu oli jo siksi tervetullut. Esitys nähtiin ensimmäisen kerran Suomessa viime talvena Kansallisteatterissa pidetyllä Jään reunalla -festivaalilla, joka oli osa isompaa suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurin asemaa vaalivaa Jäänreunan kansat -hanketta

Setukulttuurin nykyasemaa lempeän ironisella otteella valottaneella Non-Stop Seto -esityksellä oli toki paljon annettavaa myös teatteriesityksenä, vaikka puheliaan kollaasin seuraaminen tekstityksen tukemana vähän hankaloitti kokonaisvaltaista paneutumista näyttelijöiden tekemisiin.

Samaa kohtaa setukansa tänä päivänä, kun sitä katsellaan ja kuunnellaan lähinnä vain kansallispukujen perinnelaulujen perspektiivistä. Pärimusteaterin nelikko haastaa katsojat näkemään pinnan alle, pohtimaan ahtaalle ajetun kulttuurin ja kielen elinmahdollisuuksia keskellä ylikansallista kulttuurivyörytystä.

Hurmaavat holmoläiset

Murroksen ja samalla ilmeisesti koko tämän vuoden Tampereen Teatterikesän ihan ensimmäisenä esityksenä maanantai-aamupäivällä nähtiin Valkeakoski-opiston piirissä toimivan akaalaisen lastenryhmän esittämä  “Hölmöläiset”. Ryhmän vetäjä ja esityksen ohjaaja Minna Kangas on kirjoittanut tutuista kansantarinoista irtonaisen ja ratkihauskan, lauluilla ryyditetyn potpurin, jonka 10-16-vuotiaista muksuista koostuva monitaitoinen poppoo toteutti sydämeenkäyvästi. Ja kuten esityksen jälkeisessä yleisokeskustelussa yhdessä totesimme, vailla mitään näihinkin tarinoihin helposti kytkeytyvää suomalaisesta nurkkakuntaisuudesta kumpuavaa angstisuutta ja anteeksipyytämistä. Hilpeä, villi, värikäs -­ sitä kaikkea oli tämä Hölmöläiset-esitys.

Jos Tampereen festivaaliviikolla tulee vastaan joku yhtä vapautuneesti esitetty ja hyvää mieltä tuottava esitys, niin pääsee sanomaan, ettei aikuistenkaan maailmassa kaikki toivo ole vielä peruuttamattomasti menetetty. Kiitos voimia antavasta pohjustuksesta pitkään festarirupeamaan hurmaava Hölmölän kylän väki Viljami, Roosa, Kalle, Eero, Aukusti, Ilmari, Juho, Marde, Tuana, Kiia, Alma, Elli, Maire, Iida-Stiina, Matilda ja ohjaaja Minna Kangas.

Kulutuskritiikkiä ilman otsaryppyjä

Vähän varttuneempaa nuorisoa Murros-kattauksessa edusti vantaalaisen Vaskivuoren lukio, mutta ei senkään teatterilinjalaisia mistään teiniangstin levittämisestä pääse syyttämään. Susanna Mäkelän “Shelf Life” -nimisestä brittitarinasta dramatisoima ja ohjaama “Viimeinen käyttöpäivä” oli kirpeänhauska kulutusyhteiskunnan kritiikki.

Kolmessa eri episodissa etenevä näytelmä kertoi päällimmäisenä siitä, kuinka meitä ympäröivä markkinointi- ja mainostauhka meinaa ottaa pikkusormen perään paitsi koko käden, myös pään ja sielun. Aiheesta voisi kehitellä melkoista horroria tai psykololgisoitua puppua, mutta vaskivuorelaisten esitys ei tällaisiin ansoihin langennut. Ongelmia oli lähinnä kolmen tarinan saattamisessa samalle pääpolulle, kun ne lähtivät liikkeelle keskenään aika etäisistä pisteistä.

Mutta happy end kuitenkin koitti, niin tarinoiden henkilöille kuin koko esityksille. Tärkeässä osassa olleille lehmille ja venäläistaitoluistelija Pljushtshenkon näköiselle pullapojalle kävi vähän huonommin.