Politiikka

Murskaselvitys ei muuta Bernerin mieltä: ”VR:n tulos todennäisesti heikkenee, mutta vastapainona on yhteiskunnan hyöty”

Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lehtikuva / Vesa Moilanen

Perjantaina uutisoitiin Ylen käsiinsä saamasta selvityksestä, jonka mukaan VR:n arvosta lähtisi jopa yli 500 miljoonaa euroa kilpailutuksen seurauksena.

Tämä valtioneuvoston omistajaohjausyksikön selvitys tarkastelee asioita VR:n toiminnasta käsin. Liikenneministeriön selvitys, joka antaa kilpailuttamisen kannalta myös myötämielisempiä lukuja, on laaja-alaisempi.

– Liikenne- ja viestintäministeriön tilaamissa selvityksissä on tarkasteltu muun muassa Suomen liikennevirtoja, junatarjontaa, kalustokiertoa ja ratakapasiteettiin liittyviä kysymyksiä sekä kilpailun avaamisen kokonaistaloudellisia edellytyksiä ja vaatimuksia, liikenneministeri Anne Berner (kesk.) sanoo.

Hän puolustaa henkilöliikenteen kilpailun avaamista laajassa blogikirjoituksessaan.

– Liikennöintiin liittyvät palvelut on eriytettävä VR:stä itsenäisiksi, valtion omistamiksi yhtiöiksi, hän toteaa aikaisemman kantansa.

”Koko rautatieala hyötyy.”

Eilen VR-Yhtymän hallituksen puheenjohtaja Hannu Syrjänen kertoi Demokraatille, ettei lämpene Bernerin mallille.

– Se on poliittinen päätös, tehdäänkö tämä mahdolliseksi tällä tavalla. Jos yhtiön kannalta puhtaasti katsotaan, kanta on tietysti kriittinen. Se tulee jo osakeyhtiölaista, jonka mukaan yhtiön hallituksen pitää katsoa vain yhtiön etua, hän lausui.

– Kilpailun myötä VR:n tulos ja osingonmaksukyky todennäköisesti heikkenevät, mutta vastapainona on yhteiskunnan hyöty, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) katsoo blogissaan.

– Kilpailun avaamisen tarkoituksena on lisätä matkustajamääriä. Koko rautatieala hyötyy tästä: alan työllisyys kasvaa ja jaettava ”kakku” laajenee, mikä luo hyvinvointia koko yhteiskuntaan, Berner sanoo.

– Uusista yhtiöistä muodostetaan taloudellisesti kannattavia. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kalustoyhtiö perii vuokraa kalustosta.

Bernerin mukaan Ruotsissa matkustajamäärät ovat kasvaneet 1990-luvulla aloitetun kilpailuttamisen jälkeen noin kolmanneksella.

– Suomessakin matkustajamäärän merkittävä lisääminen edellyttää kuitenkin myös uusia investointeja rataverkkoon. Tämä on kuitenkin riippumatonta siitä, toimiiko raiteilla yksi vai useampi operaattori.

– Valtion omistuspohja ei muutu VR:n yhtiöjärjestelyjen myötä. VR:stä eriytettävät yhtiöt ovat valtion kokonaan omistamia – aivan samoin kuin VR nykyisin ja myös jatkossa. VR:n tasearvon pieneneminen ei tarkoita, että omaisuus häviäisi valtion omistuksen ulkopuolelle. VR:n toimintoja ei siis yksityistetä. Kyseessä on omaisuuden ja toimintojen siirto valtionyhtiöstä toiseen valtionyhtiöön, Berner perustelee.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat