Kyse ei ollut mistään ihan pikkupaikkuusta, sillä Tuisku oli kiinnitetty Työväen Musiikkitapahtuman lauantai-iltapäivän ja koko festarin ehdottomaksi vetonaulaksi, ja ikärajattomaan konserttiin oltiin tulossa monien ikäpolvien voimin.

Jukka Poika hieraisi unihiekat silmistään, hyppäsi taas keikkabussiin, tuli, näytti ja voitti yleisön puolelleen kovassa paikassa. Nasevilla itseironisilla kommenteilla hänen ja Tuiskun tämänhetkisistä “valtasuhteista” Suomen pop-elämän huipulla ja lempeällä kuittailuilla Tuiskun hottis-hypetyksen ja “Saikkuu”-hitin kustannuksella Jukka Poika tanssitti rennolla reggae-popillaan valkekoskelaisyleisön irti pettymyksen tunteista.

Kun Jukka Poika viimeksi nähtiin Musareiden päälavalla kesällä 2012, hän oli silloin hiljattain ilmestyneen “Yhdestä puusta” -megamenestysalbuminsa ansiosta Suomen rock-kesän ja koko vuodenkin ykkösnimi – samassa asemassa siis, missä Antti Tuisku on juuri nyt. Reggaereiska siis tietää varmasti hyvin, että kova paikka oli ollut Tuiskullakin perua kaksi isoa festarikeikkaa Valkeakoskella ja Kotkan Meripäivillä.

Jukka Poika tuli pikahälytyksellä Valkeakoskelle pelastavaksi enkeliksi paikkaamaan sairastunutta Antti Tuiskua.

Vähintäänkin hatunnoston ansaitsee myös musiikkitapahtumaorganisaatio nopeasta toiminnasta. Laadukkaan paikkaajan löytyminen tuollaisella aikataululla on hämmästyttävä suoritus. Sen arvoa vain lisää, että Tuisku ja Jukka Poika eivät ole edes saman ohjelmatoimiston leivissä, joten siltäkään suunnalta ei tullut automaattiapua.

Musiikkitapahtuman järjestelykomissiolle pitää vielä tökätä pari sulkaa lisää hattuun lauantain alkuperäisohjelman kiinnityksistä.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana on niistä se isompi, onhan koko komeudessa lavalla yhtäaikaa 16 soittajaa ja kolme maan ykkösräpäyttäjää. RTTB on sen verran iso kone, ettei sitä ihan pikkurahalla ja ihan joka kylän festareille saada liikkeelle, joten se, että jätticombo saatiin Koskille,  kertoo jotain Työväen Musiikkitapahtuman arvotuksesta näissä musiikkipiireissä.

TMT:n satsaus kannatti. Valtteri Pöyhösen luotsaama bändi on big kaikissa merkityksissä ja Tommy Lindgren, Paleface ja Redrama paitsi virtuoottisia räppäreitä myös aivan valloittavia showmiehiä. Nuoren polven jazz-kermasta kootun huippubändin ja vuolassanaisen räpäyttelyn yhdistelmä voi kuulostaa ajatuksena mahdottomalta, mutta kun homma hoidellaan tällaisella pieteetillä, taidolla ja heittäytymisellä, lopputuloksena on ennenkuulumattoman hienoa musiikkia ja viihdytystä. Juuri tällaisia innovaatioita helposti kaavoihinsa kangistuva räppikulttuuri kaipaa. Toisaalta myös nuoret jazz-taiturit saavat uutta virtaa uudenalaisessa musakontekstissa.

Festarilauantain runsaudensarvessa kiinnostava kiinnitys oli myös amerikkalainen jazz-laulaja Stacey Kent. Hienon vokalistin taidot eivät päässeet Puusalin kohinassa ihan oikeuksiinsa, mutta olihan tämä nyt ihan eri maata kuin perjantaina huseerannut toinen ulkomaanvärväys Hayseed Dixies.

Lisää tällaista, mutta ehkä esitystilaa pitäisi miettiä toisenkin kerran – tosin Valkeakoskelta ei taida Kentin tapaiselle artistille sitä soveliainta tilaa oikein löytyä.

Hurrikaanihai nimeltä Tiisu

Jukka Pojan lailla festivaalin sankarityöläisiä oli myös Kaija Koo, joka ikävänsitkeästä jalkavaivastaan eli kävelykeppiin turvautumisesta huolimatta hoitaa keikat ammattinaisen varmuudella ja lujan energisesti. Jos olenkin joskus ihmetellyt, miten hän pystyy vetämään areenoita täyteen, en ihmettele enää. Showmeininki on hyvä, vaikka musiikki ei niin kolahtaisikaan.

Lauantai-illan ja koko tämän vuoden Musiikkitapahtuman huipennuksia oli – jos Demokraatin järjestämät perinteiset yöyhteislaulut jätetään häveliäästi listalta ulos – Tiisu-yhtyeen pyörremyrskyisä keikka Puusalissa. Bändi on noin nelivuotisen taipaleensa aika hiipinyt pikkuhiljaa pikkumestojen hämäristä kirkkaampien spottien loisteeseen ja erityisesti kovan livebändin maineeseen. Valkeakosken keikan nähtyään voi tuon maineen perään panna lyhenteen m.o.t. Livekunto tuli todellakin todistetuksi.

Bändin keulamies, laulaja Henrik Illikainen on sellainen vauhtiveikko, että keikkamestojen eturivit saavat olla koko ajan varpaillaan. Mies voi jo kohta olla sylissä tai käsivarsilla kannateltavana. Illikaisessa ja miksei bändin epäkonventiaalisessa rockissakin voi nähdä hydridiotuksen, jolla on piirteitä Moog Konttiselta, Alex Harveylta, Jethro Tullin Ian Andersonilta ja nuoremmalta Mick Jaggerilta. Sellainen ihme-eläjä ei voi olla epäkiinnostava.

Valkeakosken keikka oli Tiisun viimeinen isompi veto ennen tauolle ja levytysstudioon vetäytymistä. Kakkosalbumia jää odottamaa mielenkiinnolla.