Musiikki
2.11.2018 11:46 ・ Päivitetty: 2.11.2018 13:03
Musiikkiteatteriarvio: Aidosti hurjistuttava ja lempeästi humoristinen Kauhukabaree
Suomenlinnan Pirunkirkko koki kekrikauden viimeisenä torstai-iltana melkoisen tsunamin. Musiikkiteatterin kabareehyökyaalto ajoi yli katsomon, esiintyjien ja kirkkoholvien.
Erinomaisen intiimiksi pakattu esitys oli yhdistelmä kansanperinnettä, Viaporin paikallishistoriaa, juhlahumua, pelottavaa leikittelyä ja tarkkaa todentuntua. Suomalaisen kekrin soidessa Halloween vain himersi kaukaisessa horisontissa.
Tyylikkäästi poikkitaiteellinen ilta
Tarinaa veivät Viaporin päällikkö, amiraali ja sarjamurhaaja Cronstedt rinnallaan harmaan sekä mustan- ja punaisenpuhuva äiti, noita, vielä kulahtanut huorakin. Mukaan lavalle kiipesi haudoistaan kolme kuollutta merimiestä.
Riittävän herjaava, roisikin tarina loi puitteet draaman suurjännitteelle. Ylilyövä liioittelu kipinöi ja hellittely pusitteli, passelit lisät juonilangan hehkutuksessa. Reetta Ristimäen libretto oli luistava, sekä väljä että yksityiskohtainen. Tarina pysyi hyvin koossa, kohtaukset olivat iskevän tiiviit, juoni pääosin punertavan puistattava.
Suomenlinnan Pirunkirkko
Päätön kauhukabaree – Helsingin henget näyttämöllä
Käsikirjoitus Reetta Ristimäki – Ohjaus Minna Vainikainen – Musiikin sovitus ja äänisuunnittelu Harri Kuusijärvi – Videot Pietu Pietiäinen – Valot Pasi Pehkonen – Puvut Marja Uusitalo – Valo-, ääni- ja lavastussuunnittelun assistentti Sergei Borovskii – Rooleissa Petri Bäckström, Jacintha Damström, Jouni Kokora, Harri Kuusijärvi, Reetta Ristimäki; työryhmässä lisäksi Sarita Vepsäläinen, Eevertti Mäkelä, Petteri Rafols, Ida Soltti, Milla Puumi, Tanja Ahola
Laulut koostuivat Brittenin, Weillin, Gounod´n, Wagnerin, Purcellin ja Mozartin oopperalainauksista, Anna-Mari Kähärän, Harri Kuusijärven ja Jukka Nylundin laulelmista sekä kansanperinteestä ja ralleista.
Rohkeus ja taito, siinä keskeiset eväät
Harri Kuusijärven harmonikka maalasi tarinan sävelmaiseman apunaan kuolleiden merimiesten muljahteleva rytmi-dum sekä Jacintha Damströmin piccolohuilu. Näyttämön värimaailmassa – valot, videot ja puvustus – ei pidätelty. Kohtausten vauhti ja suoraviivaisuus kannattelivat menoa herkeämättä ja henkeäsalpaavastikin reippaan tunnin ajan.
Solisteista Petri Bäckström ja Jouni Kokora lauloivat niin, että hautaholvit varmaankin murtuivat. Upeaa! Reetta Ristimäen sopraano ylsi vaivatta puhesävelistä oopperahehkuun. Jacintha Damströmissä kasvaa verraton monilahjakkuus. Kuusijärvi harmonikkansa kera oli esityksen pumppaavat keuhkot ja selkäranka, ei mikään kuiva rusinakeuhko tai luuranko.
Historian juoheata,verenmakuista viiltelyä
Petri Bäckströmin esittämän Cronstedtin annettiin puhua omaa palturiaan: väitti olevansa työlle vaan ei viholliselle antautuva. Papinkin liperit tenori kaulaansa kiristi. Äitihuoran rooli toi kammon ja häikäilemättömyyden näyttämölle. Aili Somersalon kohdalla kävi selväksi näyttelijän henkilökohtainen tragedia. Kuolema oli esityksessä todellakin läsnä, vaikka sitten rankana. Reetta Ristimäen rooli soi siihen auliisti johdatustaan (oltiinhan pirun kirkossa).
Jyräävä basso Jouni Kokora oli paitsi merimies, kantoi myös viikatetta ja paljasti sarvensa. JacinthaDamström taas oli merimies, morsian ja eläin.
Yleisö saattoi esityksessä hyvinkin heittäytyä mukaan, mukautua heittoihin. Kummituksia todella on olemassa! No, kääntäkää nyt vaikka vain vähän päätänne (tai lehteä), jo näkyy jokunen ehkä useampikin.
Suomenlinnassa historia todella hengitti verenmaku suussa, kansanperinne eli omana itsenään, jännitys rehvasteli miten tahtoi. ´Ooppera´ oli antelias vieras, sirkustemput ja punainen koirakin viihdyttivät. Tarina oli myös huumorilla taputeltu, niin kuin tapana on sanoa.
Hurja Suomi, hyvä Suomi! Mitä hiittä hilloamaan, kajahti kirkossa monimerkityksellisesti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.