Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Musliminainen kieltäytyi kättelystä työhaastattelussa – BBC: Työtuomioistuin piti oikeutettuna

Ruotsissa työtuomioistuin on katsonut, että musliminaisella oli oikeus kieltäytyä työhaastattelussa kättelystä uskontoonsa vedoten, kertoo BBC. Nainen sai vajaan 4 000 euron korvaukset siitä, että työnantaja keskeytti haastattelun kättelystä kieltäytymisen vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työnantajan mukaan musliminainen syyllistyi syrjintään sukupuolen perusteella, kun hän vakaumuksensa mukaisesti kieltäytyi kättelemästä miestä.

Nainen oli kuitenkin kieltäytynyt kättelemästä myös naisia, sillä hän tiesi sukupuolten välisen tasa-arvon olevan ruotsalaisille tärkeää. Kättelyn sijasta hän painoi kätensä sydämelleen tervehdykseksi.

Naisen vakaumus kieltää häntä koskettamasta miestä, joka ei kuulu hänen perheeseensä.

Työtuomioistuimen mukaan työnantajalla on oikeus vaatia kohtelemaan miehiä ja naisia samalla tavoin, mutta kättelyyn se ei voi velvoittaa. Tuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus turvasi naisen oikeuden kieltäytyä kättelystä.

Tuomioistuin ei tehnyt päätöstään yksimielisesti, vaan se syntyi äänin 3–2.

Nainen sanoi BBC:lle kunnioittavansa uuden kotimaansa vaatimusta naisten ja miesten tasa-arvoisesta kohtelusta ja välttävänsä siksi niin miesten kuin naistenkin koskettamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE