Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Muun muassa naisten esineellistämisestä ja rahan ihannoinnista syytetty Cheek taas tapetilla: “Jaren perse kestää merivettä”

Räppäri Cheekistä kertova kotimainen elokuva saa ensi-iltansa tammikuussa. Elokuvasta on ilmestynyt ensimmäinen traileri, jossa esiintyy Jare Tiihosta näyttelevä Antti Holma.

”Veljeni vartija -elokuvaa tehdessä jouduin muistuttamaan jatkuvasti itselleni, että tärkeintä on pyrkiä näkemään henkilö nimeltä Jare. Julkisuuskuvat ovat yksinkertaisia rakennelmia, ihminen ei koskaan”, sanoo Holma.

Cheekin tuotantoa on syytetty muun muassa naisten esineellistämisestä ja rahan ihannoinnista. Elokuvan trailerikin viittaa näihin syytöksiin.

Veljeni vartija on veljestarina siitä, miten samoissa lähtökohdissa kasvaneet kaksoset päätyvät elämässään aivan eri ratkaisuihin.

Lontoossa asuva Holma tekee elokuvassa kaksoisroolin.

Elokuvan ohjaaja on muun muassa elokuvista Ganes ja Härmä tunnettu JP Siili, jonka mukaan Tiihonen on tukenut elokuvan tekoa alusta alkaen.

”Hän antoi rohkeasti vapauden tulkintaan. Oli ilo huomata, että Jaren perse kestää merivettä: tarina pyörittelee päähenkilöään vartaassa, johon välillä paistaa lempeä aurinko, mutta välillä hehkuu hiillos.”

Lisää aiheesta

Veljeni vartija saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 31.1.2018. Elokuvan budjetti on 1,8 miljoonaa euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE