Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Muuttuuko mikään, Jan Vapaavuori?

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori.

Faktat ovat tiedossa. Suomalaisista viides- ja kahdeksasluokkalaisista noin 40 prosentilla fyysinen toimintakyky on huolestuttavan huono. Asia selviää Valtion liikuntaneuvoston, Opetushallituksen, Puolustusvoimien ja puolustusministeriön joulukuisesta tiedotteesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tulossa on vääjäämättä kasvava määrä diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia ja vaikeuksia selviytyä arjessa.

Ensi sunnuntaina pidetään aluevaalit, joissa valittavat aluevaltuustot johtavat uusia hyvinvointialueita. Niiden lakisääteisiin tehtäviin kuuluu terveydenhuollon järjestäminen. Muuttuuko mikään?

- Ilman muuta, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoo.

-  Kun sosiaali- ja terveystoimi on haluttu irrottaa omaksi kokonaisuudekseen synergiaetujen saamiseksi, on tärkeää, että terveys nähdään kokonaisvaltaisesti. Mitkään rahat eivät riitä, jos korjataan vain jälkiä. Ennaltaehkäisevän terveydenhuollon merkitys korostuu, koska elämäntapamme on muuttunut passiivisemmaksi, Vapaavuori jatkaa.

Muutamalla lauseella on edetty liikuntakeskustelun ytimeen. Kyse ei ole vähemmästä kuin koko länsimaisen elämäntavan mullistumisesta. Mitä uudet aluevaltuustot voivat sen edessä?

-  Se mitataan heti alussa, kun ne tekevät ensimmäiset strategiansa, Vapaavuori sanoo.

Olympiakomitea esittää, että hyvinvointialueet perustaisivat lautakunnat liikunnan ja ennaltaehkäisevän terveydenhoidon edistämiseksi.

Erityisasiantuntija Mari Ahonen-Walker Kuntaliitosta sanoo, ettei voi ennakoida, mitä hyvinvointialueet muuttavat.

-  Hyvinvointialue on joka tapauksessa uusi julkinen toimija valtion ja kuntien rinnalla. Jos ajatellaan kansanterveysnäkökulmaa, erityisesti soveltavaa liikuntaa tai liikuntaneuvontaa tarvitsevien ihmisten kohdalta riippuu paljon hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyöstä.

“Liikunta pitäisi huomioida kaikilla hallinnonaloilla”

Aluevaalien jälkeenkin liikuntatoimi pysyy kunnilla, jotka hallinnoivat Suomen suurinta liikuntabudjettia. Kuntaliiton mukaan kuntien liikuntatoimien käyttötalous vuonna 2020 oli yhteensä 782 miljoonaa euroa.

- Olennaista on ymmärtää, että liikunta pitäisi huomioida kaikilla hallinnoaloilla. Itse asiassa liikkumisen lisäämiseksi muut hallinnonalat kuin liikuntatoimi ovat keskeisimpiä. Ilmeisimpiä ovat päiväkodit, koulut ja kaupunkisuunnittelu, Vapaavuori sanoo.

Hän muistuttaa, että noin neljäsosa suomalaisista liikkuu paljon ja on hyvässä kunnossa, mutta kansanterveyden näkökulmasta olennaista olisi tavoittaa ne, jotka eivät liiku.

Siksi Mari Ahonen-Walker ei usko, että pelkkä tavoitteellisen liikunnan lisääminen auttaisi.

- Liikuntaa harrastetaan enemmän kuin koskaan, mutta liikunnan osuus arjesta on hyvin pieni. En usko, että ratkaisu olisi erityisesti liikunnan lisääminen, vaan liikunnallisen elämäntavan pitäisi kuulua arkeen. Miten arkiliikunnan lisäämistä pystyttäisiin tukemaan?

- Kuntien näkökulmasta tärkeää on, että myös sosiaali- ja terveystoimessa liikunta otetaan agendalle, ja että liikuntatoimen lisäksi nuorisotoimi ja opetustoimi saadaan mukaan edistämään liikkumista, Ahonen-Walker sanoo.

Pandemian aikana on käyty julkista väittelyä liikuntaharrastuksia rajoittaneista suluista. Lisenssimäärien perusteella suomalaisten lasten ja nuorten urheilun harrastaminen on vähentynyt.

- Negatiivista on, että iso osa kansakunnasta on passivoitunut eri syistä. Olen huolissani nuorista, jotka ovat pudonneet urheiluseuroista, Vapaavuori sanoo.

Raiko Häyrinen – STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE