Ensin oikeistolainen pikkuveli perussuomalaiset saavutti kokoomusta, nyt se on kirimässä rinnalle. Helsingin Sanomien keskiviikon mittauksessa kokoomus on ydinkannatuksensa kipurajalla 16,2 prosentissa. Perussuomalaiset hengittää niskaan 0,9 prosenttiyksikön päässä virhemarginaalin sisällä (15,3%).

Puheenjohtaja Orpo on tavannut kohdata vastoinkäymiset duurissa. Hänellä on siihen myös hämmästyttävää lahjakkuutta. Pääministerikausien loppuja leimaava alavireinen pettymys ei ole Orpoon toistaiseksi tarttunut.

Sellaista talouskasvun kuoppaa tai työttömyystilastoa ei ole tällä kaudella nähtykään, etteikö Orpo olisi hilannut lippua salkoon paremman huomisen merkiksi.

Näistä lähtökohdista olisi kiinnostavaa kuulla miten Orpo toistuvat gallup-nöyryytykset omilleen sanoittaa.

KUINKA koota puolue, jonka eduskuntaryhmässä leviää pelko putoamisesta? Paikkansa puolesta pelkäävä kansanedustaja on harvoin puheenjohtajan ystävä. Hänellä on taipumus sooloilla, tehdä ja sanoa asioita, joista kuvittelee hupenevien äänestäjiensä pitävän.

Sinivihreät naiset ja kravattipersuiksi kutsutut oikean linjan miehet puhuvat julkisesti eri äänillä. Molempien ryhmien puhe muuttuu näillä lukemilla huudoksi eikä lopputulos kuulosta ainakaan harmonisemmalta.

Orpon tehtävänä on manifestoida gallupit toimivaksi vaalikampanjaksi. Vanhana tsemppinostattajana Orpo on usein korostanut kuinka synkistelylle ja pessimismille ei pidä antaa periksi, vaikka hallitus on kautensa mittaan tarponut suossa kainalot märkinä.

– Me saamme innostua. Me saamme tavoitella enemmän. Ja meillä on kaikki syyt luottaa itseemme ja toisiimme, Orpo lupasi vielä lokakuun alussa kokoomuksen puoluevaltuustolle.

ORPO on oikeassa, politiikassa on paljon pessimismiä. Esimerkiksi takavuosien keskustapoliitikko Hannes Mannisen uran päättänyt lause ”41 vuotta julkisena kusitolppana riittää” soi mollissa.

Sen sijaan hokema ”meillä on hyvä hallitusohjelma” on kirjoitettu duuriin. Molempien lauseiden taustalla voi kuulla myös huumoria, tarkoituksellista tai tahatonta.

Jonkinlaista rillumarei-myönteisyyttä edustava things are getting Petter on sävyltään hullutteleva, joten myös olosuhteet, joihin lause lupaa parannusta täytyy ymmärtää kepeästi.

Petter on toivon sanaksi heppoinen esimerkiksi paperitehdasta alasajettaessa. Silloin tarvitaan pettymystä kunnioittavaa valtiomiestason optimismia, jossa lupaukset luetaan vakavalla naamalla seppelenauhasta.

TOKSISTA positiivisuutta lähestyvän myönteisyyden ydinongelma on taipumus tosiasioiden kiistämiseen.

Miten puhua tappiosta yrittämättä kääntää sitä voitoksi, kun se ei sitä ole? Puheenjohtajan pitkälle viritetty optimismi ei välttämättä ole voittava strategia, kun kansanedustajat kiipeilevät ryhmähuoneen seinillä.

Apu löytyy historiasta. Takavuosien puheenjohtaja Juho Kusti Paasikivi, joka ei aikalaiskuvausten mukaan henkinyt ympärilleen optimismia, evästi suomalaisia ”tosiasiain tunnustamisesta” kaiken viisauden alkuna.

Kausi Petteri Orpon hallituksessa ei tehnyt selvää perussuomalaisten poliittisesta kannatuksesta, mutta näyttäisi rokottavan kokoomusta itseään.