Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Myös AKT jättää Nordean – “Emme hyväksy pankin toimintatapoja veroparatiiseissa”

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT on päättänyt lopettaa yhteistyön pankkikonserni Nordean kanssa. Syynä päätökseen on pankin ryvettyminen ns. Panama papereihin liittyvässä veroparatiisikohussa.

– AKT:lla on ollut rahoitusyhteistyötä Nordean kanssa. Emme hyväksy pankin toimintatapoja veroparatiiseissa. AKT ei voi olla Nordean tapaan toimivan pankin asiakas, vaan siirrämme Nordeassa olleet rahat toisaalle, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

Hän peräänkuuluttaa eettisyyttä niin pankkien kuin yritystenkin toimintaan.   Harmaan talouden kitkemiseen liittyviä toimenpiteitä pitää tehostaa. Verojen välttely ja veronkierto syövät pohjaa hyvinvointivaltiolta.

– Kun isot yritykset, pankit ja rikkaat henkilöt turvautuvat aggressiiviseen verosuunnitteluun, verot kaatuvat pieni- ja keskituloisten palkansaajien maksettaviksi. Jos verot saataisiin kerättyä täysimääräisesti, meidän ei tarvitsisi leikata palveluja.

Eilen varmistui, että myös SDP siirtää pankkipalvelunsa uuteen osoitteeseen kilpailutuksen jälkeen.  SDP:n hallintopäällikön Ville Wallinin mukaan irtautuminen pankkisuhteesta koskee käytännössä puoluetoimiston tilejä.

– Piirit ja muut lähiyhteisöt tekevät niin kuin parhaaksi näkevät. Me emme pakota mihinkään.

Wallin on saanut valtuudet kilpailuttaa pankit. Ensikontaktit otetaan jo ensi viikolla.

Lisää aiheesta

– Toivottavasti löydämme jonkun suomalaisen pankin, joka ei ole sotkeentunut kohuun, Wallin sanoi torstaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE