Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Myös Tuomioja tyrmää “käsittämättömät” väitteet: “Kenen aloitteesta tällaisia juttuja tehdään?”

SDP:n kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää Olli Ainolan kirjoitusta tämän lauantain Iltalehdessä käsittämättömänä.

–. Olen ulkoministerinä edellisen hallituksen aikaan toiminut erinomaisessa yhteisymmärryksessä Tasavallan presidentin kanssa kaikissa ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruskysymyksissä, hän kirjoittaa Facebookissa.

Tuomiojan mukaan yhteydenpito Sauli Niinistön kanssa on jatkunut samassa hengessä myös sen jälkeen.

– Olemme olleet hyvin tyytyväisiä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyssä eduskunnassa saavutettuun laajaan yhteisymmärrykseen.

– Jää vain miettimään kenen aloitteesta ja missä tarkoituksessa tällaisia juttuja tehdään, Tuomioja ihmettelee Facebookissa.

Iltalehdessä julkaistiin tänään kirjoitus, jonka mukaan presidentin ja eduskunnan kesken on puhjennut vakava linjariita turvallisuuspolitiikan suunnasta.

Iltalehden Olli Ainolan kirjoittamassa jutussa väitetään, että kiistan päähenkilöt ovat presidentti Niinistö ja SDP:n entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Tuomioja olisi lehden mukaan saanut läpi koko eduskunnan nimissä annetun jyrkän kannanoton, jolla eduskunta yrittää kumota Niinistön turvallisuuspoliittisen peruslinjan.

Lisää aiheesta

Presidentti Niinistö reagoi myös samantien ja piti Tuomiojan tavoin kirjoitusta “käsittämättömänä”:

– Olen toiminut hyvässä yhteistyössä Erkki Tuomiojan kanssa hänen ulkoministeriaikanaan ja olemme myös sen jälkeen pitäneet tiivistä keskusteluyhteyttä, jota arvostan. Erimielisinä emme koskaan ole eronneet eikä sellaista ole nytkään ilmassa, kirjoittaa “Presidentin kynästä” -tiedotteessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE