Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

24.3.2018 09:42 ・ Päivitetty: 24.3.2018 09:42

Myrkytetyn venäläisagentin tuttava BBC:lle: Skripal katui kaksoisagenttiutta, kirjoitti Putinille paluutoiveesta

Hermomyrkyltä suojautuneet Brittiviranomaiset siirtävät myrkytystapaukseen liittyvää ajoneuvoa Salisburyssä maaliskuun alussa.

Hermomyrkyn uhriksi joutuneen venäläisagentin tuttava sanoo, että tämä halusi palata takaisin Venäjälle. Sergei Skripalin entinen koulutoveri sanoo Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa, että Skripal olisi kirjoittanut paluutoiveesta presidentti Vladimir Putinille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ex-koulutoveri Vladimir Timoshkov kertoo puhuneensa Skripalin kanssa puolen tunnin puhelun vuonna 2012. Toverin mukaan Skripal katui sitä, että oli ollut kaksoisagentti, koska elämästä oli tullut yhtä sotkua. Hän halusi palata Venäjälle nähdäkseen äitinsä, veljensä ja muita sukulaisiaan.

Timoshkov sanoo BBC:lle, että Skripal kiisti olevansa petturi, koska oli vannonut uskollisuuden valan Neuvostoliitolle, ei Venäjälle.

Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julija joutuivat hermomyrkkyhyökkäyksen kohteeksi Etelä-Englannin Salisburyssa maaliskuun alussa.

Uutistoimisto RIA Novostin mukaan Putinin edustaja kiistää, että Skripal olisi pyytänyt Putinilta lupaa palata Venäjälle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU