Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nähdäänkö Suomessa karmea koronajoulu? – näin asiantuntijat vastaavat

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Jos et ole vielä käynyt koronarokotuksessa, asiantuntijoiden mukaan asia olisi syytä hoitaa ennen joulua.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitivät tänään viikoittaisen koronatilannekatsauksensa.

Demokraatti

Demokraatti

Media kysyi asiantuntijoilta, osuuko koronan tautihuippu Suomessa jouluun.

Projektipäällikkö Anna Katz THL:stä sanoi, että monet mallinnukset ja esimerkiksi Euroopan tautiviraston ennustukset kertovat, että voi olla vielä kova talvi edessä.

– Huippu voi hyvinkin olla meillä vasta edessäpäin.

Joulunviettoihin ja pikkujouluihin pätee se, että eritoten rokottamattoman kannattaa harkita, kannattaako esimerkiksi tavata iäkkäitä ihmisiä.

– Kaikki nämä varokeinot pitäisi nyt muistaa.

Strategiajohtaja Pasi Pohjola STM:stä sanoi, että taudin etenemisen ennustaminen on vaikeaa. Pandemiaan vaikuttavat niin viranomaisten rajoitukset kuin kansalaisten toiminta.

– Jos ennustetaan, että pandemiahuippu ajoittuu jouluun, tietysti kysymys on se, haluammeko, että epidemia on pahimmillaan joulun aikana, jolloin pitäisi olla yhdessäolon, rauhoittumisen ja sukulaisten tapaamisen aika… Korostaisin sitä, että me kaikki voimme vaikuttaa omilla toimillamme siihen, mitä epidemialle tästä eteenpäin kohti joulua tapahtuu, Pohjola sanoi ja muistutti hänkin erilaisista henkilökohtaisista hygieniatoimista ja muun muassa maskin käytöstä sekä testeissä käymisestä.

– Tietysti myöskin viranomaiset tekevät oman osuutensa kokonaisuudesta eli käyttävät kokonaisharkintaa ja tarkastelevat niitä tilanteita, joihin rajoituksa voidaan kohdentaa sekä sitä kautta vähentää tautipainetta.

– Jos mietit sitä omaa joulun viettoasi ja et ole käynyt hakemassa rokotetta, niin nyt se kannattaa tehdä. Vielä ehtii, STM:n johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki painotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE