Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Näin ei voi vain olla, piste!” – Ottaako keskustan puoluehallitus huomenna käyttöön järeät keinot?

Kansanliikkeen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen, joka kampanjoi Kolmen Sepän patsaalla, poistui avustajansa kanssa vaalitilaisuudesta Helsingissä perjantaina 26. tammikuuta.

Keskustan puoluehallitus käsittelee huomisaamuisessa kokouksessaan muiden asioiden lomassa myös europarlamentaarikko Paavo Väyrysen puheenjohtajaehdokkuutta – oikeudellista arviota hänen vaalikelpoisuudestaan.

Väyrynen on kertonut tavoittelevansa kesän Sotkamon puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajuutta ja näin ollen haastavansa puheenjohtaja Juha Sipilän.

Mitä huomisesta puoluehallituksen kokouksesta on odotettavissa? Luultavasti vähintään vahva puoluehallituksen kanta siitä, ettei toisen puolueen jäsen voi olla ehdolla keskustan puheenjohtajavaalissa. Tätä viestiä keskustan väki tällä hetkellä kilvan toistaa muutoinkin.

Väyrynen on Kansalaispuolueen jäsen, oli ainakin vielä tänään, kun Demokraatti asian Kansalaispuolueen puheenjohtajalta Sami Kilpeläiseltä tarkisti.

Kiinnostavaa on, lähteekö puoluehallitus jo nyt liikkeelle järeämmin toimin. Sitäkin varmasti harkitaan. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että puoluehallitus esittäisi huhtikuussa kokoontuvalle puoluevaltuustolle, että keskusta irtisanoo Väyrysen keskustalaisen paikallisyhdistyksen Keminmaan keskustaseuran. Väyrynen on paikallisyhdistyksensä puheenjohtaja.

Vain tällä keinoin Väyrynen olisi käytännössä mahdollista kammeta ulos keskustan jäsenyydestä. Puolue ei voi yksittäisiä jäseniään erottaa, vaan päätös on paikallisyhdistysten käsissä.

“Reilu peli on sitä, että kaikilla on samat pelisäännöt.”

Lisää aiheesta

Keskustan puoluehallituksen jäsenet eivät itse halua lähteä ennakoimaan Demokraatille puoluehallituksen mahdollisia päätöksiä tai kannanottoa.

– Reilu peli on sitä, että kaikilla on samat pelisäännöt. Ei voi olla niin, että toisen puoluen jäsen pyrkii keskustan puheenjohtajaksi. Näin ei voi vain olla, piste, keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, puoluehallituksen jäsen Markus Lohi sanoo, muttei halua ottaa kantaa, mitä puoluehallituksesta tuleman pitää.

Keskustan varapuheenjohtajalla Juha Rehulalla on identtinen viesti.

– Minusta yksi perusasia on se, että kyllä yhdelle ihmiselle pitäisi yhden puolueen riittää. Se on minun vastaukseni tähän kysymykseen, Rehula sanoo.

Eli Väyrysen pitäisi tehdä valinta kansalaispuolueen tai keskustan välillä?

– Sehän se kaikkein paras ratkaisu on, Rehula vastaa.

Rehula painottaa hänkin, ettei lähde millään lailla ennakoimaan puoluehallituksen päätöstä.

– Toki me olemme puoluejohdon kanssa asiasta keskustelleet.

Ministeri odottaa selkeää viestiä.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ei ole puoluehallituksen jäsen, mutta hänellä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Niitä hän aikoo myös huomenna käyttää.

– Ajattelen sillä tavalla, että toisen puolueen jäsen, perustaja ja pääministeriehdokas ei voi olla keskustan puheenjohtajakisassa mukana, Vehviläinen sanoo niin ikään.

Miten ennakoitte puoluehallituksen päätöksestä?

– En ala ennakoida, mutta minä tietysti toivon, että tällä tavalla ajattelee, kuten itsekin sanoin, myös puoluehallitus. Ainakin itse aion kertoa oman kantani siellä, Vehviläinen sanoo.

– Minusta on hyvä, että huomenna tulisi selkeitä linjauksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE