Näin Jyväskylässä tarjoiltiin viinaa 30-luvulla

Jyväshovin astiasto 1930-luvulta Kuva: Demokraatti/Eetu Kinnunen

FM Pirjo Ovaskaisen Pro Gradu -tutkielmaan perustuva, 5.10. avattu näyttely ”Vaikeinta oli anniskelu” on esillä Jyväskylän yliopiston näyttelykeskus Soihdussa 29.10. saakka. Näyttely esittelee 1930-luvun ravintolaelämää Jyväskylässä kieltolain jälkeen.

Näyttelyssä kerrotaan Jyväskylän ravintoloiden anniskeluoikeusprosesseista ja valvonnasta. Esillä on kolmekymmentäluvulla anniskeluoikeuden saaneiden ravintoloiden esineistöä ja valokuvia, mukaan lukien Jyväskylän työväenyhdistyksen ylläpitämän Työväen ravintolan esineitä ja ravintolatiloista otettuja valokuvia. Erityisesti valokuva-aineistosta suuri osa on juuri Työväen ravintolasta.

Ovaskainen kertoo saaneensa innoituksen tutkimukseensa työskenneltyään pitkään ravintola-alalla, erityisesti juuri anniskeluravintoloissa ja yökerhoissa. Tutuksi ovat tulleet myös nykyisin osuuskauppa Keskimaan omistamat, edelleen työväentalon kiinteistössä toimivat ravintolat.

Näiden ravintoloiden lisäksi näkyvillä olivat komeasti vanhan Jyväshovin loiston päiviltä periytynyt serviisi, jonka lisäksi esiteltiin niin Rantapuiston kuin Keski-Suomen Suojan (myöh. Valtiontalo) ravintolatoimintaa.

Erityisesti kunnallisten alkoholitarkastajien lausunnoista koottu tekstiaineisto on kiinnostavaa luettavaa, samoin kuin niistä tehdyt valitukset ja ilmitulleet alkoholilain rikkomukset. Esille tuodaan myös se, kuinka vanha säätyläisajattelu näkyi 1930-luvun anniskelukulttuurissa. Ravintolat jaoteltiin selkeästi eri väestöryhmille suunnattuihin paikkoihin, joiden anniskeluoikeuksiin ja aukioloaikoihin suhtauduttiin hyvin eri tavoin.

– Pro Gradu -näyttelyt ovat varsin tuore lisäys yliopiston toiminnassa ja tavoitteena on saattaa erityisesti suurelle yleisölle mielenkiintoisempia tutkimuksia laajempaan tietoisuuteen, museologian professori Janne Vilkuna kertoi kutsuvieraille avajaisissa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Jyväskylän järjestöpäivillä sukellettiin someen – ”Ihmisen pitäisi pystyä olemaan aito”

Kuva: Anna-Liisa Blomberg

Viime viikonloppuna Jyväskylässä järjestettyjen SDP:n järjestöpäivien luennoilta ja työpajoista haettiin tärkeää tietoa, mutta myös virtaa ja uusia ideoita toimintaan. Äänekosken Suolahdesta saapunut Maija Piitulainen olikin täynnä intoa tuottaja, tubettaja Joonas Pesosen sosiaaliseen mediaan pureutuneen työpajan jälkeen.

– Aivan upea ja innostava kaveri kerta kaikkiaan! Hän oikeastaan todisti sen, mitä olen ikäni ajatellut. Eli että ihmisen pitäisi pystyä olemaan aito tässä elämässä. Hän vahvisti, että se on ainut oikea tapa toimia somessakin, Piitulainen hehkutti.

75-vuotiaan Piitulaisen mielestä on pötypuhetta, että iäkkäämmät ihmiset olisivat kalkkiksia, joita some ei kiinnosta. Se näkyi myös Pesosen työpajassa, jossa myös varttuneempi väki kyseli selvästi aidosti kiinnostuneena somen saloista.

– Meillä Eläkkeensaajissa on media- ja tietokonekoulutus täysillä menossa. Kaikki eivät siihen lähde, eikä kaikkien tarvitsekaan. Mutta kyllä se vaan kiinnostaa, eikä se edes ole vaikeaa, kun alkuun pääsee! Ja kun kerran jää koukkuun, niin sitä jatkaa, itse Facebookia ahkerasti käyttävä Piitulainen kuvailee.

22-vuotiaalle Ursula Korpijärvelle somen eri kanavat ovat arkipäivää, mutta mikään somepersoona hän ei mielestään ole, koska omaa sisältöä tulee tuotettua lopulta melko vähän. Korpijärvi pitää sosiaalista mediaa kuitenkin tärkeänä myös politiikan teossa.

– Jos nuoria haluaa tavoittaa, pitää ymmärtää, että sosiaalinen media on se väline, jolla informaatio ja viestit nykyään leviävät, Korpijärvi summaa.

Joonas Pesonen kertoi työpajassaan, mitä opittavaa politiikan tekijöillä voisi olla YouTuben seuratuimmiksi tähdiksi nousseilta tubettajilta. Esityksensä selkänojaksi hän oli kerännyt nuorten mielipiteitä siitä, millä tavoin nuoret kiinnostuisivat seuraamaan poliitikkoja somessa.

– Unohtakaa se politiikka, kun lähette tekemään sisältöä. Politiikka on sivutuote. Väitän, että kukaan ei lähde seuraamaan SDP:tä puolueena, vaan he lähtevät seuraamaan ihmistä. Kun annetaan itsestä jotakin, johon ihmiset pystyvät tarttumaan ja samastumaan, se kiinnostaa, Pesonen sanoi.

Lue lisää Jyväskylässä järjestettyjen järjestöpäivien tunnelmista torstain Demokraatissa 7.9.

Keskustelua aiheesta

Presidenttiehdokas Tuula Haatainen Jyväskylän kävelykadulla

SDP:n vastavalittu presidenttiehdokas Tuula Haatainen vieraili Jyväskylän kävelykadulla lauantaina 2.9. heti puoluevaltuuston jäsenäänestyksen pohjalta tekemän valinnan jälkeen. Kunnioitusta herättävän poliittisen uran tehnyt entinen ministeri Haatainen kertoi lähtevänsä kisaan liberaalien arvojen ja vahvan, inhimillisen johtajuuden edustajana. Moni jyväskyläläinen kävi tervehtimässä tuoretta presidenttiehdokasta ja toivottamassa onnea kilpaan.

Tilaisuuden järjestivät Jyväskylän Työväenyhdistys ja Sosialidemokraattiset Naiset ry yhteistyössä. Paikalla tilaisuutta juontamassa oli Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen. Ennen Haataista teltalla vieraili myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tapaamassa äänestäjiä ja keskustelemassa muun muassa lapsiperheiden asioista.

Tytti ja Tuula nostivat kampanjahenkeä.

Ehdokas ja tuore eduskunta-avustajansa Annu Komulainen

Ehdokas sai kukat kannustamaan tulleelta rouvalta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Nelostien kehittämistä ei pidä jättää kesken” – SDP esittää rahoituksen lisäämistä ensi vuoden talousarviossa

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
Lauri Ihalainen.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sekä Keski-Suomen demarikansanedustajat Lauri Ihalainen ja Susanna Huovinen esittävät nelostien Kirri-Tikkakoski välin perusparannuksen käynnistämisen rahoituksen lisäämistä valtion ensi vuoden talousarvioon ja jatkorahoitukseen sitoutumista.

Heidän mukaansa tie ei nyt muun mmuassa pysty vastaamaan uuden Äänekosken sellutehtaan tuomaan liikennelisäykseen liikenneturvallisuutta vaarantamatta.

– Tiellä on turvallisuuden lisäksi iso merkitys alueen yrityksille ja liike-elämälle. Sipilän hallituksen olisi syytä tukea nyt alueellisia investointeja ja katsoa myös hallituksen päätöksiä aluepolitiikan näkökulmasta. Kasvun vauhdittamista tarvitaan eri puolilla Suomea ja tähän tarvitaan hallituksen aluepoliittista ajattelua ja myös rahallista tukea, kolmikko toteaa.

Tiellä on turvallisuuden lisäksi iso merkitys alueen yrityksille ja liike-elämälle.

Susanna Huovinen. (Kuva: Lehtikuva)

Kolmikko muistuttaa, että Äänekosken tehdashanke on koko kansantalouden kannalta niin merkittävä, että sen toiminnan turvaamista on syytä tukea kaikin tavoin.

– Viime vaalikaudella Keski-Suomeen tehtiin merkittäviä infrainvestointeja, kuten Äänekosken radan sähköistys. Myös nelostien kehittäminen saatiin hyvään vauhtiin ja sitä ei nyt pidä jättää kesken.

– SDP tulee tekemään kaikkensa, että tien rahoitus saadaan lisättyä eduskunnassa valtion budjettiin tulevana syksynä. Toivottavasti kaikki keskisuomalaiset kansanedustajat antavat tukensa SDP:n esitykselle budjettikäsittelyssä.

Presidenttiehdokas Haatainen: ”Minun Suomessani ei ole sijaa vihapuheelle tai ihmisarvon polkemiselle”

Kuva: Anna-Liisa Blomberg
Jyväskylässä kokoontuva SDP:n puoluevaltuusto on valinnut kansanedustaja Tuula Haataisen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Hän sai ensimmäiset onnittelut ehdokkuuden kahdelta muulta tavoittelijalta Sirpa Paaterolta (vasemmalla) ja Maarit Feldt-Rannalta. Oikealla onnitteluihin yhtyy puolueen puheenjohtaja Antti Rinne.

Kansanedustaja Tuula Haatainen keräsi eniten ääniä SDP:n jäsenäänestyksessä ja nousee puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Haataisen kiitospuheessa Jyväskylässä kuultiin voimakas vetoomus inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

– Minun Suomessani ei ole sijaa vihapuheelle tai ihmisarvon polkemiselle. Meidän tarjottava vaikeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin kestäviä ratkaisuja. Tässäkään vaalissa ehdolla olevien ei pidä puhua ääripäistä. Ihmisarvo ei ole suhteellinen. Sen puolustajat eivät ole ääripää. Ihmisarvo on absoluuttinen

– Tulen puolustamaan viimeiseen asti demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa voimilta, jotka niitä horjuttavat. Haluan tehdä selväksi, että Suomessa ei ole tilaa rasismille. Minä puolustan presidenttinä jokaista ihmistä.

Haatainen nimesi ilmastonmuutoksen keskeiseksi haasteeksi tulevaisuudelle.

– Koko ihmiskunnan tulevaisuus ja olemassaolo ovat kiinni siitä, saadaanko ilmaston lämpeneminen kuriin. Ilmastonmuutos on keskeinen syy luonnonkatastrofeihin ja siitä aiheutuvaan pakolaisuuteen. YK:n ilmastosopimus on suunnannäyttäjä. Me olemme sitoutuneet siihen. Ongelma on globaali ja siksi tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä.

Hän toisti kampanjalinjauksensa, että Suomella ei ole tarvetta muuttaa nykyistä tilannettaan hakemalla Nato-jäsenyyttä.

EU:n vahvistaminen on sitä vastoin Suomen edun mukaista, koska ennustuksen unionin hajaantumisesta brexitin jälkeen ovat osoittautuneet vääriksi, hän totesi.

– Päinvastoin yhteistyön odotetaan tiivistyvän ja yhteistyötä ollaan lisäämässä monella eri politiikan alueella. Meidän pitää omalla toiminnallamme vahvistaa unionin uskottavuutta ihmisten mielissä.

Vain luomalla uskoa, toivoa ja tulevaisuuden näkymää, voimme rakentaa kestävää yhteiskuntaa.

Haatainen mainitsi naisten ja tyttöjen osaamisen yhtenä maapallon alikäytetyistä voimavaroista ja peräänkuulutti naisten saamista mukaan taloudelliseen päätöksentekoon.

Hän muistutti Suomen kehitysyhteistyön painopisteen olleen tyttöjen ja naisten aseman vahvistamisessa, minkä vuoksi kehitysyhteistyön leikkaukset ovat lyhytnäköistä politiikkaa Suomen hallitukselta.

Haatainen sanoi toivon sanoman olevan kestävän kehityksen ytimessä.

– Kun puhumme inhimillisestä kestävästä kehityksestä, kysymys on juuri tästä. Saavatko uudet sukupolvet, tytöt ja pojat yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen? Näkeväkö he edessään toivon tulevaisuudesta? Vain luomalla uskoa, toivoa ja tulevaisuuden näkymää, voimme rakentaa kestävää yhteiskuntaa, Haatainen painotti.

SDP:n presidenttiehdokas nimetään tänään Jyväskylässä – jäsenäänestyksen tulos julkaistaan

Kuva: Arja Jokiaho
Maarit Feldt-Ranta, Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero. Jäsenäänestyksen tulos julkaistaan ja päätös ehdokkaaksi asettamisesta tehdään aamupäivällä Jyväskylässä puoluevaltuuston kokouksessa.

SDP asettaa ensi tammikuun presidentinvaaleihin oman ehdokkaan.

SDP:n presidenttiehdokas nimetään tänään ennen puoltapäivää ylimääräisessä puoluevaltuuston kokouksessa Jyväskylässä. Jäsenäänestys presidenttiehdokkaasta päättyi tämän viikon keskiviikkona.

Ehdokkuutta tavoittelevat kansanedustajat Maarit Feldt-Ranta, Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero.

Puoluesihteeri Antton Rönnholmin mukaan puolueella on vajaat 40 000 jäsentä.

Vuoden 2011 presidenttiehdokkaasta järjestetyssä neuvoa-antavassa äänestyksessä ääniä annettiin 23 000. Äänestysprosentti oli 58.

Rönnholm on kertonut toivovansa, että äänestysaktiivisuus nousisi tänä vuonna mahdollisimman korkeaksi.