Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin kohujutun julkaisseen HS:n vastaava päätoimittaja selittää julkaisupäätöstä

Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan Viestikoekeskuksen toiminnasta kertovan artikkelin aineistoa ei ole hankittu oikeudettomasti.

Lisäksi tietoja on julkaistu huolellisella harkinnalla, Niemi toteaa lehden verkkosivuilla.

Asiakirjojen ohella käytössä on ollut Niemen mukaan paljon muuta tietoaineistoa.

Verkkosivuilla Niemi ei kerro, miten Helsingin Sanomat sai salaiset asiakirjat tietoonsa. Hänen mukaansa lehdellä on lähdesuojan perusteella oikeus olla ilmaisematta omaa tietolähdettään.

”Kaikkia käytössä olleita tietoja ei ole myöskään julkaistu, vaan seulottu vastuullisen journalistisen harkinnan kautta. Julkaistuissa tiedoissa ei ole käsityksemme mukaan mitään sellaista uutta tietoa, joka vaarantaisi esimerkiksi kansallisen turvallisuuden. Tiedot olivat peräisin vuosien takaa, ja koko Suomen turvallisuusympäristö on sen jälkeen muuttunut oleellisesti.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE