Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Näin olen tulkinnut” – puolustusministeri tällä kertaa varovainen lausunnoissaan

Suomi harkitsee Yhdysvaltojen pyyntöä kasvattaa joukkojen määrää Afganistanin kriisinhallintaoperaatiossa. Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan ulkopoliittinen johto suhtautuu asiaan myönteisesti.

Suomi on lähettänyt operaatioon noin 30 henkeä, jotka ovat enimmäkseen kouluttajia. Suomen nykyinen mandaatti antaisi mahdollisuuden nostaa määrän 40:een. Tätä suurempi määrä vaatisi käsittelyn eduskunnassa.

Naton puolustusministerit päättivät torstaina, että sotilasliitto nostaa maassa olevien joukkojen määrän nykyisestä 13 000:sta 16 000:een.

Naton puolustusministerien kaksipäiväinen kokous päättyi Afganistan-osuuteen, johon myös Suomi oli kutsuttu.

Suomi on saanut muiden maiden tavoin Yhdysvalloilta pyynnön lisätä joukkojen määrää, ja asia oli esillä myös puolustusministeri James Mattisin Suomen-vierailulla.

Niinistö kertoi kokouksessa Suomen jatkavan ainakin nykyisellä 30 hengellä mutta tarkastelevan mahdollisuuksia kasvattaa määrää.

– Kyllä näin olen tulkinnut, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa on nimenomaan tahtoa lisätä sitä jonkin verran, mutta kuinka paljon, on vielä kysymys, Niinistö kertoi kokouksen jälkeen.

Lisää aiheesta

STT–ANNIINA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE