Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin olisi vastannut alle 30-vuotias Lindström: “Todennäköisesti olisin haukkunut kaikki esitykset pystyyn” – mutta 53-vuotiaalle “viisaammalle” ne käyvät

Hallituksen esittämät työsuhdeturvan heikennykset – ja erityisesti nuorten työmarkkina-asema – nousivat pääosaan eduskunnan kyselytunnilla.

Marja Luumi

Demokraatti

Työnantajalle aiotaan antaa oikeus tehdä ilman perusteita määräaikainen työsopimus alle 30-vuotiaan yhtäjaksoisesti kolme kuukautta työttömänä työnhakijana olleen nuoren kanssa.

Tuleen joutui erityisesti työministeri Jari Lindström (sin.), jolle ehkä pysäyttävimmän kysymyksen teki entinen puoluetoveri Juho Eerola (ps.).

– Olette ollut joskus alle 30-vuotias, kun Voikkaan tehtaalla aloititte. Miltä tällainen lainsäädäntö olisi silloin tuntunut?

Lindström myönsi:

– Todennäköisesti olisin haukkunut kaikki esitykset pystyyn. Mutta nyt olenkin 53-vuotias ja viisaampi kuin silloin. Olisin varmaan silloinkin toivonut, että minun eteeni – jos olisin joutunut työttömäksi – olisi tehty asioita.

“Miksi hallitus käy viime töikseen juuri nuorten kimppuun?”

Lisää aiheesta

Oppositiolta ei tästä vastauksesta päänsilittelyjä tullut. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ihmetteli, miksi nuorten pitäisi tehdä töitä muita heikommilla työehdoilla.

– Nuoret ovat syvästi pettyneitä, miksi hallitus käy viime töikseen juuri nuorten kimppuun.

Lindströmiltä kuultiin tuttu mantra:

– Pyrimme madaltamaan työnantajan työllistämiskynnystä. Työllisyys kasvaa jokaisessa muussa ryhmässä paitsi nuorissa. Ei ole tarkoitus polkea nuorten oikeuksia vaan saada heidät työelämään. Itse haluan uskoa niin, että kun nuori ylipäänsä pääsee töihin, tulee uskoa tulevaisuuteen. Määräaikainen työ voi olla portti vakituiseen työsuhteeseen.

Kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) muistutti, että pätkätyöt eivät sitouta vaan synnyttävät “hetken moraalia”.

– Kansainvälisissä tutkimuksissa on huomattu, että ensin syntyy työllisyyspiikki, ja sitten huomataankin, että vakituisia työpaikkoja on siirtynyt määräaikaisiksi, hän varoitti.

Filatovin mielestä näin syödään tuottavuutta ja syyllistytään syrjintään.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan toimien tavoitteena on, että valintatilanteessa työnantaja valitsee nuoren. Sipilä uskoo vakaasti, että työnantajan etuna on muuttaa lyhyt työsopimus ajan kanssa pitkäaikaiseksi työsopimukseksi.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne arvosteli hallituksen politiikkaa ylipäätään kovaksi palkansaajia kohtaan. Kaiken “kepityksen” jälkeen kaikki luulivat, että pahin on ohi, mutta ei.

– Miksi hallitus haluaa sotkea ja jakaa kahtia työmarkkinoita, Rinne painosti.

Sipilä kuittasi toteamalla, että toimet ovat tarpeen, jotta “ei tulisi 100 000 työtöntä lisää kuten viime kaudella”.

Moni kansanedustaja kertoi saaneensa koskettavaa palautetta ihmisiltä, joihin hallituksen viimeisimmät päätökset ovat iskeneet lujaa. Näin myös kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.). Hänen mukaansa ihmiset kokevat arvottomuutta, tarpeettomuutta ja turvattomuutta.

Irtisanomisturvan heikentämisen sijaan Ihalainen tarjosi SDP:n vaihtoehtoja: pk-yrityksiä voisi tukea esimerkiksi ensimmäistä työntekijää palkattaessa. Työllistämisseteli olisi myös varteenotettava vaihtoehto.

– Miksi ei oteta fiksumpia keinoja käyttöön, Ihalainen kysyi.

Lindström piti Ihalaisen – ja SDP:n – ideoita ihan varteenotettavia, jollaisia “varmaan mekin teimme oppositiossa”.

– Mutta me nyt hallitus on tehnyt tällaiset päätökset.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki oli taas kiinnittänyt huomiota Lindströmin korviin, kun tämä selitti, kuinka hallitus puolustaa työntekijöiden asemaa.

– Näin selvästi, että korvanne heiluivat.

Lindström totesi teippaavansa korvansa välittömästi kiinni, etteivät ne heilu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE