Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vastaa kuumaan kysymykseen – Onko sote pakko tarkastuttaa EU:ssa?

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie.

SDP, perussuomalaiset, vihreät, vasemmistoliitto, RKP, kristillisdemokraatit ovat vaatineet yhdessä, että maan hallitus varmistaa etukäteen EU-komissiolta sote-uudistuksen valinnanvapauden yhteensopivuuden EU:n kilpailuoikeuden kanssa.

Oppositiopuolueet muistuttavat, että mikäli komissio jälkikäteen katsoisi valinnanvapausmallin EU:n valtiontukisäännösten vastaiseksi, se voisi johtaa terveydenhuoltojärjestelmän syvään kriisiin, kun käyttöönotettua mallia pitäisi alkaa rakentaa uusiksi.

Samalla asialla on nyt myös ollut kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki, joka on kertonut aikovansa äänestää eduskunnassa sote- ja maakuntauudistusta vastaan.

Lepomäen argumentit ovat tismalleen samat kuin oppositiolla:

“Hallituksen tulisi tarkistaa mallin yhteensopivuus EU-oikeuden kanssa. KHO:n mielestä EU:n tulee selvittää, saavatko maakuntien liikelaitokset EU:n säädöksissä kiellettyä valtiontukea ja ovatko liikelaitokset ylipäätään taloudellisia vai ei-taloudellisia toimijoita. EU-oikeus on kansallisen lain yläpuolella. Jos arviota ei pyydetä, saattaa komissio puuttua Suomen terveydenhuoltojärjestelmään jälkikäteen”, Lepomäki kirjoittaa.

“Saattaa romahduttaa tulevaisuudessa meidän sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuuden.”

Hallitus taasen on ollut järkkymätön, se ei aio EU-tarkistuksia tehdä.

Lisää aiheesta

– Notifikaatiosta, ei minulla ole siihen mitään lisättävää. Se on huolellisesti tutkittu ja on meidän arvio siitä, että sitä ei tarvita, pääministeri Juha Sipilä lausui eilen politiikan toimittajille Kesärannassa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on todennut, että hallituksen taipumattomuus voi johtaa isoon riskiin siitä, että koko sote-järjestelmän perusteet muuttuvat kansalaisten kannalta huonoon suuuntaan.

– Jos nyt toimitaan huolimattomasti vastoin kansallista etua, se saattaa romahduttaa tulevaisuudessa meidän sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuuden, Rinne sanoo.

Asiasta on kanneltu myös oikeuskanslerille.

Sipilän Kesärannassa politiikan toimittajille järjestämässä tapaamisessa nousi esiin myös kysymys, voisiko perustuslakivaliokunta vaatia hallitusta tarkastuttamaan valinnanvapauden yhteensopivuuden EU-oikeuden kanssa.

– En halua lähteä jossittelemaan valiokuntien päätöksillä. Tämä notifikaatio ei nyt ollut perustuslakikysymys. Valiokuntien päätöksiähän hallitus kunnioittaa, se on tietysti selvä asia, pääministeri Sipilä sanoi.

“Hyvä olisi, syytä olisi, tärkeää olisi, että EU-oikeudellinen ulottuvuus selvitetään, piste.”

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintien (vas.) mukaan valiokunnan valtiosääntöisiin tehtäviin ei kuulu arvioida hallituksen lakiesitysten EU-lainmukaisuutta.

Kun perustuslakivaliokunta otti viime kesänä kantaa valinnanvapauspakettiin, jossa mukana oli myös niin kutsuttu “pakkoyhtiöittäminen”, valiokunta antoi kuitenkin ymmärtää että olisi hyvä tai syytä selvittää asian EU-oikeudelliset ulottuvuudet tai että ne selvittäisi mietintövaliokunta, Lapintie muistelee.

– Se mitä sanottiin viime kesänä, pitää edelleen paikkaansa. Hyvä olisi, syytä olisi, tärkeää olisi, että EU-oikeudellinen ulottuvuus selvitetään, piste. Sen enempää siitä ei voi perustuslakivaliokunta sanoa.

Käytännössä siis perustuslakivaliokunta ei voi pakottaa hallitusta EU-notifikaation tekoon, kyseessä olisi jonkinlainen suositus tai valtiosääntöön tukeutuva huomautus, jonka valossa hallitus sitten toimintaansa perustelisi. Sipilään viitaten, hallituksen tehtäväksi jäisi arvioida, miten se valiokunnan kantaa kunnioittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE